Hirsipuun pitkä varjo

1940-luku oli raakaa aikaa. Paitsi että Suomea ja maailmaa ravisteli toinen maailmansota, myös kotirintamalla tapahtui järkyttäviä asioita. Juri Vuortama sukeltaa tässä true crime -kirjassa kyseisen vuosikymmenen kuuteen, jo lähes unhoon vaipuneisiin, rikostapaukseen.

Kirvesmurhia, oudosti päättynyt taksikyyti ja mystinen naisen ruumis Tähtitorninmäellä. Entä mitä tapahtui yövartijalle Helsingin alla ammoin kulkeneissa tunneleissa, joista harva on edes kuullut?

Juri Vuortama on helsinkiläinen toimittaja ja kitaristi, joka on tavannut niin Suomen kuin Yhdysvaltain presidenttejä, närkästyttänyt Madonnan, surffannut päiväntasaajan molemmilla puolilla sekä julkaissut levyjä maailmanlaajuisesti. Hirsipuun pitkä varjo on hänen esikoiskirjansa.

Sobre este libro

Empieza este libro hoy por 0 €

  • Disfruta de acceso completo a todos los libros de la app durante el periodo de prueba
  • Sin compromiso, cancela cuando quieras
Pruébalo gratis ahora
Más de 52 000 clientes han dado a Nextory 5 estrellas en la App Store y Google Play.