Kalamandiini on melankolinen ja unenomainen runotarina joka perustuu osin kirjoittajansa omaan elämänkertaan. Se haastaa lukijansa miettimään toden, kuvitellun, uskotellun ja uskalletun rajoja. Tarinan kieli soljuu eteenpäin väkevänä ja kirkkaana kuin kansanlaulu, hellyttävää leikkimielisyyttä kaihtamatta.
( OTE kirjasta )
Liinea istuu pilven päällä.
Sieltä näkee sitän, tätän ja totan.
Näkee päiväkodin viisitoista,
Viikari-Akin, Pirkon ja kirkon.
Vaan näkeekös Kalamandiinin?
Tahtooko sen nähdä?
Kuinka se riuhtoo, tempoo ketjussaan.
Viimein lysähtää alas, vapisee.
Kun se nostaa katseensa, alkaa sataa hiljaista vettä.
Ja pisaroita pitkin ylös kiipeää seitsemän surua.
Sillä Seitsemisen metsässä
makaavat liikkumatta sen valkoiset poikaset.
