Kaikkien tyttärien isien on tunnettava legendaarisen kuningas Learin tuska, kun hän tässä Shakespearen tragediassa tulee lastensa nöyryyttämäksi ja tuhoamaksi: jokainen Learin kolmesta tyttärestä kertoo rakastavansa isäänsä, mutta vain yksi heistä puhuu totta. Eikä kuningas Lear välttämättä kaikkein rakastettavin olekaan. Hän on tyrannikuningas, joka päättää jakaa valtansa ja valtakuntansa tytärtensä Gonerilin, Reganin ja Cordelian kesken – mutta ei kolmeen yhtä suureen osaan: se tytär, joka osoittaa rakastavansa isäänsä eniten, saa valtakunnasta suurimman osan. Ei tarvinne olla perheterapeutti päätelläkseen, ettei tämä ole hyvä idea. Kuningas Learilla on tyttäristä myös oma suosikkinsa, rakastamansa, vilpitön Cordelia, mikä ei tarinan luonteen mukaisesti ainakaan pienennä käytävää taistelua. Näin syntyy perhedraama, johon on kietoutuneena niin juonittelua, sisaruskateutta, valtaa, vihaa kuin rakkauttakin, ja joka päätyy lopulta sisällissotaan. Kuningas Lear on tarina siitä, mitä tapahtuu, kun vallanhimo ja ahneus pääsevät vallalle. Shakespeare ei ole säästellyt yksityiskohdissa, joilla hän kuvaa juonittelun, petollisuuden ja pahuuden ilmenemismuotoja. Tavalliseen, tyylikkääseen tapaansa hän on kietonut draamaan sivujuonen myös toisesta ongelmalasten isästä: kuninkaan ystävästä Gloucesterin jaarlista, jolla on kaksi poikaa – yksi avioliitosta, yksi sen ulkopuolelta.
Shakespeare kertoo meille meistä itsestämme tavalla, jota voidaan kutsua ajattomaksi: aiheet ovat universaaleja ja teemat eksistentiaalisia. Tästä syystä Kuningas Learia onkin versioitu näyttämöllä jo yli 400 vuoden ajan, minkä lisäksi se on filmatisoitu useita kertoja aina vuoden 1910 mykkäelokuvasta viimeisimpään vuonna 2017 ilmestyneeseen versioon.
