Maailman ympäri 80 päivässä

Maailman ympäri 80 päivässä on Jules Vernen tunnetuin kirja täynnä huumoria, fantasiaa ja draamaa. Eräällä Lontoon klubeista lyödään herrasmiesten kesken vetoa siitä, onko 1870-luvulla mahdollista matkustaa maailman ympäri 80 päivän aikana. Tunnettu, kaavoihinkangistunut herrasmies Phileas Fogg ottaa vastaan haasteen, laittaa peliin koko omaisuutensa ja aloittaa pelottoman matkansa yhdessä ranskalaisen palvelijansa, Passepartout‘n, kanssa. Näin alkaa kaksikon mahtava voimannäyte läpi maailman eksoottisimpien kolkkien.

Vaikka Jules Vernen elävä henkilökuva brittiläisestä herrasmiehestä oli tarkoitettu parodiaksi, eivät britit ole tästä pahastuneet. Voidaan nähdä, että kirjan seikkailun kokee itse asiassa ranskalainen tarjoilija – samalla, kun hienostunut Fogg yrittää valtaosan matkasta vain pelata rauhassa korttia.

Jules Verne (1828–1905) syntyi ranskalaisessa satamakaupungissa Nantes‘ssa. Vernestä toivottiin isänsä tavoin juristia, mutta jo aikaisin hän lähti matkoihinsa näytelmiä ja lehtiartikkeleita kirjoittaakseen. Vernen yhteistyö kustantaja Pierre-Jules Hetzelin kanssa johti valtavan suosittuun kirjasarjaan Voyages extraordinaires – Merkilliset matkat, jonka huolelliseen taustatutkimukseen hän pohjasi myös muun muassa kirjat Matka maan keskipisteeseen (1864), Sukelluslaivalla maapallon ympäri (1870) sekä Maailman ympäri 80 päivässä (1873).

Jules Verne on kirjojensa häpeällisistä lyhennelmistä ja vääristyneistä versioista johtuen usein luokiteltu erheellisesti lastenkirjailijaksi, vaikka kirjailijalla oli suuri vaikutus myös Ranskan senaikaiseen, taiteelliseen avantgardismiin.

Jules Verne on yksi maailman käännetyimmistä kirjailijoista – Agatha Christien ja William Shakespearen väliin sijoittuen – ja häntä on usein nimitetty science fiction -genren isäksi.

Sobre este libro

Empieza este libro hoy por 0 €

  • Disfruta de acceso completo a todos los libros de la app durante el periodo de prueba
  • Sin compromiso, cancela cuando quieras
Pruébalo gratis ahora
Más de 52 000 clientes han dado a Nextory 5 estrellas en la App Store y Google Play.

  1. 100 Obras Maestras Que Debes Leer Antes De Morir

    Francis Scott Fitzgerald, Mary Shelley, Lyman Frank Baum, Edith Nesbit, Dante Alighieri, Jane Austen, Ambrose Bierce, Emily Brontë, Edgar Rice Burroughs, Lewis Carroll, Wilkie Collins, René Descartes, Charles Dickens, Emily Dickinson, Alexandre Dumas, Gustave Flaubert, Benito Pérez Galdós, Johann Wolfgang von Goethe, Thomas Hardy, E T A Hoffmann, Washington Irving, Henry James, James Joyce, Franz Kafka, Gaston Leroux, Federico García Lorca, H.P. Lovecraft, Publio Virgilio Marón, Lucy Maud Montgomery, John William Polidori, Marco Polo, Antoine de Saint-Exupéry, Emilio Salgari, Walter Scott, Mark Twain, Jules Verne, H.G. Wells, Edith Wharton, Mary Wollstonecraft, Fernando de Rojas

  2. 2.0

    10 Obras Maestras Que Debes Escuchar Antes de Morir, Vol. 1

    Gustavo Adolfo Bécquer, Mark Twain, Oscar Wilde, Lewis Carroll, Jules Verne, Edgar Allan Poe, Arthur Conan Doyle, H.G. Wells, Mary Shelley, Homer

  3. 4.5

    20000 Leguas de Viaje Submarino

    Jules Verne

  4. Mejor valorados
    4.6

    Miguel Strogoff

    Jules Verne

  5. 100 Clásicos de la Literatura

    Francis Scott Fitzgerald, Mary Shelley, Lyman Frank Baum, Louisa May Alcott, Dante Alighieri, Jane Austen, Ambrose Bierce, Emily Brontë, Edgar Rice Burroughs, Lewis Carroll, Wilkie Collins, René Descartes, Charles Dickens, Emily Dickinson, Alexandre Dumas, Gustave Flaubert, Benito Pérez Galdós, Johann Wolfgang von Goethe, Thomas Hardy, E T A Hoffmann, Washington Irving, Henry James, James Joyce, Franz Kafka, Gaston Leroux, Federico García Lorca, H.P. Lovecraft, Publio Virgilio Marón, Lucy Maud Montgomery, John William Polidori, Marco Polo, Antoine de Saint-Exupéry, Emilio Salgari, Walter Scott, Mark Twain, Jules Verne, H.G. Wells, Edith Wharton, Mary Wollstonecraft, Fernando de Rojas

  6. 27 ago
    3.9

    La vuelta al mundo en 80 días

    Jules Verne

  7. 3.2

    De la tierra a la luna

    Jules Verne

  8. Mejor valorados
    4.7

    Viaje al centro de la tierra

    Jules Verne

  9. 3.0

    Cinco semanas en globo

    Jules Verne

  10. La vuelta al mundo en 80 días : Miniclásicos: Los mejores clásicos para pequeños lectores

    Jules Verne

  11. La invasión del mar

    Jules Verne

  12. From the Earth to the Moon - Audiobook

    Jules Verne, Classic Audiobooks

Categorías relacionadas