4.2(67)

Muurahaisia ja dinosauruksia

Satiirinen taru. Poliittinen allegoria. Ekologinen varoitus.

”Eräänä tavallisena liitukauden päivänä Maan ensimmäisen sivilisaation siemen alkoi itää, kun muurahaiset ja dinosaurukset löysivät toisensa.”

Maailmankaikkeus on kolkko paikka, jossa älyllinen elämä tuntuu loistavan poissaolollaan. Olisi kaikkien todennäköisyyksien vastaista, että maapallolla kehittyisi samanaikaisesti kaksi älykästä lajia. Vielä hullumpaa olisi, jos nuo lajit kohtaisivat, muodostaisivat liiton ja rakentaisivat yhdessä sivilisaation. Mutta kun aikaa on rajattomasti, mikä tahansa on mahdollista.

Muurahaisten ja dinosaurusten liitto sai alkunsa niinkin arkipäiväisestä asiasta kuin hammashoidosta. Vaatimaton alku, mutta sivilisaatio ponnisti siitä korkeuksiin ja aina avaruuteen asti. Matkan varrella kehittyivät myös kirjoitustaito, tiede, teollisuus, sodankäynti ja paljon muuta. Mutta toki näin vaikuttavalla kehityksellä on väistämättä hintansa...

Liu Cixin (s.1963) on moninkertaisesti palkittu, miljoonittain kirjoja myynyt kiinalainen kirjailija, joka on voittanut kansainvälisen Hugo-palkinnon lisäksi Kiinan tärkeimmän scifipalkinnon Galaxy Awardin yhdeksän kertaa.

”Liu Cixin on Kiinan Arthur C. Clarke.” - New Yorker

Sobre este libro

Empieza este libro hoy por 0 €

  • Disfruta de acceso completo a todos los libros de la app durante el periodo de prueba
  • Sin compromiso, cancela cuando quieras
Pruébalo gratis ahora
Más de 52 000 clientes han dado a Nextory 5 estrellas en la App Store y Google Play.