Queerlequin: Taikuuttakin vahvempaa - eroottinen novelli

”Lisa suuteli hänen kaulaansa, jolloin Eleonore hengähti kuuluvasti nenän kautta ja taivutti päätään hieman taaksepäin antaakseen Lisalle lisää liikkumatilaa. Lisa painautui häntä vasten ja Eleonore vikisi hiljaa. Ääni muistutti Lisaa tuulesta, joka puhalsi pitkin talon seiniä.”

Lisa aikoo aloittaa teknisen fysiikan opinnot. Eräänä päivänä hänelle kuitenkin tarjotaan paikkaa koulutuksessa, jossa voi oppia kehittämään maagisia kykyjä. Kuka voisi sanoa ei taikuudelle? Tiedekunnan juhlissa Lisa tapaa salaperäisen Eleonoren, jonka silmät ovat kuin tummaa samettia ja jonka huulilla kareilee moniselitteinen hymy, joka saa Lisan polvet vapisemaan. Kun opiskelijoita alkaa mystisesti kadota ja Eleonoresta alkaa liikkua huhuja – Lisan kokiessa aina vain syventyviä tunteita tätä kohtaan – hän ei enää tiedä, pitäisikö hänen olla huolissaan Eleonoren vai itsensä vuoksi.

Taikuuttakin vahvempaa on osa tiedostavan erotiikan genreen kuuluvaa Queerlequin-sarjaa.

Queerlequin-sarja tarjoaa eroottista kirjallisuutta, johon kuka vain pystyy identifioitumaan, viihdettä normeja murtavine henkilöhahmoineen ja -suhteineen. Queerlequinin tavoitteena on avartaa lajityyppiä, jotta yhä useampi pääsisi mukaan rakkauden ja erotiikan pariin.

Sobre este libro

Empieza hoy con este libro por 0 €

  • Disfruta de acceso completo a todos los libros de la app durante el periodo de prueba
  • Sin compromiso, cancela cuando quieras
Pruébalo gratis ahora
Algunas portadas solo pueden verse cuando inicies sesión
Más de 52 000 clientes han dado a Nextory 5 estrellas en la App Store y Google Play.

Categorías relacionadas