3.4(19)

Yövartiossa : Esseitä unettomuudesta

Et valvo yössä yksin.

Sadat miljoonat ihmiset kärsivät unettomuudesta joka yö. Kiireisessä maailmassamme yleistyvä häiriö on jo merkittävä yhteiskunnallinen ongelma. Yövartiossa – Esseitä unettomuudesta muodostuu syvästi henkilökohtaiseksi katsaukseksi unettomuuteen, sen syihin ja seurauksiin. Kulttuurialan ammattilaiset käsittelevät esseissään tätä kansantautia eri näkökulmista.

Esimerkiksi unihalvaus, katkonainen uni, unettomuuden perinnöllisyys ja painajaiset käsitellään omakohtaisesti, hyväksyttävinä ja ymmärrettävinä. Niissä ei ole kyse heikkoudesta, vaan inhimillisestä ja loogisesta reaktiosta esimerkiksi stressiin tai traumaan. Helppoheikkimäisten ohjeiden sijaan antologia tarjoaa vertaistukea. Yövartiossa muistuttaa unettomuuden moninaisuudesta ja myös siitä, että oman nukkumiskyvyttömyytensä kanssa on mahdollista oppia elämään.

Antologiaan ovat kirjoittaneet Tuuve Aro, Akseli Heikkilä, Jari Järvelä, Hanna-Riikka Kuisma, Sirpa Kähkönen, Esa Mäkijärvi, Samuli Putro, Tiina Raevaara, Jani Saxell, Anna Tommola, Suvi Vaarla ja Sinikka Vuola. Myös Miki Liukkosen piti kirjoittaa essee, mutta hän ei ehtinyt. Antologian viimeiseen esseeseen on koottu sellaisia katkelmia Liukkosen tuotannosta, joissa hän käsittelee unettomuutta.

Esa Juhani Mäkijärvi (s. 1984) on suomalainen kirjailija ja toimittaja. Hän on julkaissut niin kauno- kuin tietokirjallisuutta.

Prueba 25 horas gratis

  • Lee y escucha hoy
  • Sin compromiso, cancela cuando quieras
Pruébalo gratis ahora

Convierte cada momento en una aventura

  • Cientos de miles de historias en tu bolsillo
  • Sin compromiso, cancela cuando quieras
Pruébalo gratis ahora
Mujer sonriente mirando por la ventana de un tren, con auriculares y sosteniendo su teléfono

Empieza hoy con este libro por 0 €

  • Disfruta de acceso completo a todos los libros de la app durante el periodo de prueba
  • Sin compromiso, cancela cuando quieras
Pruébalo gratis ahora
Más de 52 000 clientes han dado a Nextory 5 estrellas en la App Store y Google Play.


Categorías relacionadas