Jäätuulen laakson sankareiden seikkailu jatkuu!
Odottamattoman liittolaisuuden solmineet kääpiö Bruenor, nuori barbaari Wulfgar, musta haltia Drizzt sekä Regis puolituinen suuntaavat kulkunsa Mithrilsaleihin, kääpiöiden ikiaikaiseen kotiin.
Edessä on raskas taival, sillä toistuvat kamppailut sekä painavat ajatukset rasittavat matkalaisten mieltä. Drizzt tuntee ennakkoluulojen ja ikävien asenteiden jättämät jäljet kulkiessaan kohti kaupunkia, jonka on jo kerran hylännyt. Wulfgar pohtii suhdettaan taikuuteen, joka saa edelleen hänen ihonsa kihelmöimään inhosta. Regis puolestaan joutuu salamurhaajan väijyttämäksi ja asettaa siten myös matkakumppaninsa vaaraan.
Kun Bruenorin unelma kotiinpaluusta alkaa vaikuttaa aina vain epätodennäköisemmältä, saapuu apu yllättävältä taholta. Kuka on neuvokas ja rohkea nuori nainen, joka saapuu paikalle juuri oikealla hetkellä?
Jäätuulen laakso -trilogia
Jännittävä ja vauhdikas fantasiatrilogia kertoo odottamattomista liittolaisista, rohkeudesta taistella päämääränsä eteen ja hyvän ja pahan ikiaikaisesta kamppailusta.
Yhdysvaltalainen R. A. Salvatore on yksi maailman tunnetuimpia fantasiakirjailijoita. Hänet tunnetaan erityisesti Dungeons & Dragons -maailmaan sijoittuvista kirjasarjoistaan, ja hän on kirjoittanut myös itsenäisiä fantasiasarjoja sekä Star Wars -romaanin Vector Prime. Useat Salvatoren kirjoista ovat päätyneet New York Times -bestseller-listalle, ja hänen teoksiaan on myyty yli 10 miljoonaa kappaletta.
Anonyymi
8.10.2024
Hyvä kirja
Mikael
22.8.2024
Hyvä
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus