On vuosi 2019. Agneta Broman on juuri hyvästellyt kylässä olleet lapsenlapset, kun lankapuhelin soi. Kuulokkeesta kuuluu vain yksi sana: Geiger.
Tätä soittoa Agneta on pelännyt vuosikymmeniä. Hän tietää, mitä se merkitsee.
Agneta hakee vanhan aseensa, kiinnittää äänenvaimentimen ja ampuu aviomiehensä. Ja katoaa.
Bromman hienostoalueella tapahtuneen murhan tutkinta ei kuulu Tukholman poliisissa työskentelevälle Sara Nowakille. Hänen tietojaan kuitenkin tarvitaan, sillä hän on tuntenut Bromanin perheen läheisesti lapsuudestaan saakka.
Kaikkien ohjesääntöjen vastaisesti Sara ryhtyy selvittämään tapausta.
Haastavan tutkimustyön edetessä hän joutuu kyseenalaistamaan kaiken, mitä luuli tietäneensä Bromanin perheestä, kasvuympäristöstään ja itsestään.
Tragedian taustalta paljastuu karmea suunnitelma, joka on odottanut toteuttamistaan hyvin kauan.
Hyppää kyytiin ja valmistaudu huimaan kiihdytykseen tässä henkeäsalpaavassa vakoilutrillerissä. Kirja niille, jotka ovat pitkään kaivanneet kunnon vakoilutarinaa!
- Liv, Caroline Rutter
Geigerin juoni on nerokas. Sellainen, mitä ei olisi voinut odottaa. Kerta toisensa jälkeen lukija hämmästyy tarinan käänteistä ja yllätyksistä. Kuten huomaatte, fanitan kirjaa sydämestäni ja todella toivon kirjailijalta jatkoa.
- Krimiormen.dk
Vesa
27.5.2024
Mielestäni ei hyvä. Valtavan paljon pohdiskelua, osittain sekava.
Anu
23.5.2024
Kirja loppui kesken. Äänityksessä virhe?
Pia
2.8.2023
Kirja päättyi äkisti ja jäi mietityttämään oliko se tarkoituksellista, kun lopussa ei ollut edes ” tähän päättyy xx:n kirja xx”-loppulauselmaa
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus