Murhapaikanhakijat

Murhapaikanhakijat on huimia käänteitä tarjoava seikkailutrilleri, joka imaisee lukijansa kansainvälisen terrorismin ja juonitteluiden maailmaan. Jo esikoisteoksellaan Kuoleman koeaika vakuuttanut Marko Immonen jatkaa matkaansa maamme eturivin trilleristiksi.

Kemisti Jaakko Puustisen avioliitto rakoilee, eikä ystävyys vauhdikkaan kansanedustajan kanssa ainakaan helpota tilannetta. Päinvastoin.

On alkukesän aamuyö Helsingin Viikissä. Jaakko havahtuu tokkurastaan oudolla kerrostaloalueella. Paikalle osuvat Ahmed ja Mounib, jotka tarjoavat hänelle kyytiä kotiin Mäkkylään.

Vielä Mersuun noustessaan tämä keski-ikäinen perheenisä uskoo matkan kestävän puoli tuntia ja haastavan korkeintaan hänen ennakkoluulonsa. Sen sijaan öinen kohtaaminen käynnistää jännitysnäytelmän, joka sinkoaa Jaakon kuukausiksi Keski-Eurooppaan ja uhkaa sekä hänen omaa että läheistensä henkeä.

Lähi-Idästä levinnyt konflikti on suistamassa raiteiltaan koko maailman ja sen ohella Jaakon, miehen joka tullaan tuntemaan myös nimellä Münchenin Kemisti.

Marko Immonen (s. 1970) luopui perheyrityksen johtamisesta ja ryhtyi kirjoittamaan. Kirjoittamisen ohella oikeustiedettä opiskeleva Immonen on syntyisin Virroilta ja asuu Orimattilassa. Murhapaikanhakijat on hänen toinen vauhdikkaan viihdyttävä trillerinsä.

Aloita 14 päivän ilmainen kokeilu

  • Täysi pääsy satoihin tuhansiin äänikirjoihin ja e-kirjoihin kirjastossamme
  • Luo jopa 4 profiilia – myös lapsille
  • Lue ja kuuntele offline-tilassa
  • Tilaukset alkaen 11,99 € kuukaudessa
Kokeile nyt ilmaiseksi

Peruuta milloin vain

Murhapaikanhakijat

Murhapaikanhakijat on huimia käänteitä tarjoava seikkailutrilleri, joka imaisee lukijansa kansainvälisen terrorismin ja juonitteluiden maailmaan. Jo esikoisteoksellaan Kuoleman koeaika vakuuttanut Marko Immonen jatkaa matkaansa maamme eturivin trilleristiksi.

Kemisti Jaakko Puustisen avioliitto rakoilee, eikä ystävyys vauhdikkaan kansanedustajan kanssa ainakaan helpota tilannetta. Päinvastoin.

On alkukesän aamuyö Helsingin Viikissä. Jaakko havahtuu tokkurastaan oudolla kerrostaloalueella. Paikalle osuvat Ahmed ja Mounib, jotka tarjoavat hänelle kyytiä kotiin Mäkkylään.

Vielä Mersuun noustessaan tämä keski-ikäinen perheenisä uskoo matkan kestävän puoli tuntia ja haastavan korkeintaan hänen ennakkoluulonsa. Sen sijaan öinen kohtaaminen käynnistää jännitysnäytelmän, joka sinkoaa Jaakon kuukausiksi Keski-Eurooppaan ja uhkaa sekä hänen omaa että läheistensä henkeä.

Lähi-Idästä levinnyt konflikti on suistamassa raiteiltaan koko maailman ja sen ohella Jaakon, miehen joka tullaan tuntemaan myös nimellä Münchenin Kemisti.

Marko Immonen (s. 1970) luopui perheyrityksen johtamisesta ja ryhtyi kirjoittamaan. Kirjoittamisen ohella oikeustiedettä opiskeleva Immonen on syntyisin Virroilta ja asuu Orimattilassa. Murhapaikanhakijat on hänen toinen vauhdikkaan viihdyttävä trillerinsä.


Kirjailija:

Kesto:

Kieli:

suomi


3.7

300 arvosanaa

Anonyymi

26.8.2025

Aivan huippu taas. Ei tylsää hetkeä, suosittelen

maikku

13.3.2025

Erinomainen, muttei yhtä hyvä kuin eka. Tässä useat minä-kertojat sekoitti tarinaa, joka jo itsessään olisi riittänyt.

Antti

24.1.2025

Jännite säilyi koko ajan!

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus