Kymmenen vuotta brasilialaisessa vankilassa.
”Nuorena kundina Helsingissä otin tavoitteeksi, että minusta tulee kovan luokan kansainvälinen huumekauppias. Niin minusta tulikin. Maksoin siitä kovan hinnan.”
28-vuotias Toni ”Gringo” Hakala tuomittiin syyskuussa 2008 kahdenkymmenen vuoden vankeuteen. Keskenään sotivat rikollisjengit hallitsivat vankilaa, ja vartijat olivat vielä vaarallisempia. Nyt Tonin piti sopeutua vankilan julmaan arkeen ja selviytyä jotenkin hengissä.Toni mietti tietään, joka oli johtanut Helsingin kaduilta ja yökerhoista Thaimaan Koh Taon paratiisisaaren kautta Brasiliaan. Pilven polttelusta sen kasvattamiseen, väkivaltaisesta jengimaailmasta kokaiinin kansainväliseen tukkukauppaan ja huumeterrorismiin.Vankilan pimeydessä Toni näki kuitenkin valon ja huomasi universumin johdatuksen elämässään.Tässä Gringo-trilogian ensimmäisessä osassa kerrotaan, miten Toni päätyi Brasiliaan, miten kansainvälinen huumekauppa toimi ja mitä brasilialaisessa vankilassa selviytyminen vaati. Keväällä 2027 ilmestyvässä toisessa osassa Murtumaton mieli avataan muun muassa oikeusjuttua, jonka tuloksena Toni päätyi vankilaan.
Toni Hakala istui lähes kymmenen vuotta brasilialaisissa vankiloissa tuomittuna murhasta, jota hän ei ole tunnustanut. Sen jälkeen hän eli ilman passia ehdonalaisessa elokuuhun 2025 saakka ja on elättänyt itsensä kamppailu-urheilulla, vaikka ammattirikollisuus kutsui takaisin vanhaan elämäntyyliin. Tapani Bagge on kirjailija, joka tunnetaan muun muassa rikosromaaneistaan ja on tehnyt Jari Eklundin kanssa kirjat Prosenttimies ja Prosenttimiehen paluu.













joni
14.4.2026
Kerronta ei ollut kovin loogista ja kirja on lähinnä tappelua ja uhoamista
petri
12.4.2026
Myötistä sen mitä jaksoi lukea
Minna
12.4.2026
Lukija on aivan hirvee! En tiennyt itkeäkkö vai nauraa. Itse kirjassa varmaan psykoosiin sekoittunutta todellisuutta ja kummallista kehumista siitä miten paljon käyttänyt päihteitä ja kuinka kaikki muut pelkää paitsi tietenkin itse päähahmo. Säälittävää.
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus