3.7(6)

Emilyn olkihattu

Emily saa lahjaksi kullansävyisen olkihatun hattukauppaa pitävältä työnantajaltaan Mabel Arkwrightilta.

Kun Arkwright sairastuu, Emily huolehtii työnantajastaan. Sairastuminen johtaa kuolemaan – ja Emily perii yllättäen koko kaupan. Väsyneenä kaikesta tapahtuneesta Emily päättää lähteä lomalle Etelä-Ranskaan. Palmujen alla Emily kohtaa Paul Andersonin, miehen, jota hänen ei olisi pitänyt ikinä kohdata.

Catherine Cooksonin "Emilyn olkihatun" tapahtumat alkavat 1880-luvulla. Kirjassa seurataan Emilyn ja hänen perheensä tarinaa kuitenkin aina toiseen maailmansotaan asti.

Catherine Cookson (1906–1998) oli englantilainen kirjailija. Hän julkaisi uransa aikana miltei sata romaania. Hänen ensimmäinen romaaninsa "Katie – kaidan tien kulkija" julkaistiin vuonna 1950. Cooksonin romanttisia kirjoja on myyty yli 100 miljoonaa kappaletta. Kirjoja on käännetty yli 20 kielelle.

Cooksonilla itsellään oli työläistausta. Hänen historiallisissa rakkausromaaneissaan ei kuvata ylhäisöä, vaan sankarittarilla on yleensä vaatimaton tausta. Hahmot kuitenkin taistelevat paremman elämän puolesta.

Über dieses Buch

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für € 0

  • Hol dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.