Anselm Canterburylainen (1033-1109) lukeutuu keskiajan huomattavimpiin filosofeihin ja teologeihin. Erityisesti Anselm tunnetaan niin sanotusta ontologisesta jumalatodistuksesta, ymmärrystä etsivän uskon ajatuksesta ja järjen korostamisesta. Hänen teoksensa ovat helpommin lähestyttäviä kuin monet keskiajan filosofiset tekstit, eivätkä ne vaadi yhtä laajoja taustatietoja. Pääteoksissaan Monologion ja Proslogion Anselm käsittelee kristilliseen jumalaoppiin liittyviä aiheita ja niiden rationaalista perusteltavuutta. Monologionissa Anselm asettautuu kristinuskoa tuntemattoman henkilön asemaan ja esittää, miten tällainen henkilö voisi vakuuttua uskon sisällöistä pelkän järjen avulla. Proslogionissa hän tarkastelee Jumalan olemassaoloa ja ominaisuuksia sellaisen kristityn näkökulmasta, joka pyrkii järjellä ymmärtämään, mitä uskoo. Mukana teoksessa on myös Gaunilon kritiikki Anselmin jumalatodistusta kohtaan sekä Anselmin vastaus siihen.
Kaksi kirjoitusta Jumalan olemassaolosta sisältää laajan johdannon, joka valottaa mielenkiintoisesti muun muassa Anselmin elämää varhaiskeskiajan Euroopassa sekä Monologionin ja Proslogionin syntyhistorian kiemuraisia vaiheita.