Anselm Canterburylainen (1033-1109) lukeutuu keskiajan huomattavimpiin filosofeihin ja teologeihin. Erityisesti Anselm tunnetaan niin sanotusta ontologisesta jumalatodistuksesta, ymmÀrrystÀ etsivÀn uskon ajatuksesta ja jÀrjen korostamisesta. HÀnen teoksensa ovat helpommin lÀhestyttÀviÀ kuin monet keskiajan filosofiset tekstit, eivÀtkÀ ne vaadi yhtÀ laajoja taustatietoja. PÀÀteoksissaan Monologion ja Proslogion Anselm kÀsittelee kristilliseen jumalaoppiin liittyviÀ aiheita ja niiden rationaalista perusteltavuutta. Monologionissa Anselm asettautuu kristinuskoa tuntemattoman henkilön asemaan ja esittÀÀ, miten tÀllainen henkilö voisi vakuuttua uskon sisÀllöistÀ pelkÀn jÀrjen avulla. Proslogionissa hÀn tarkastelee Jumalan olemassaoloa ja ominaisuuksia sellaisen kristityn nÀkökulmasta, joka pyrkii jÀrjellÀ ymmÀrtÀmÀÀn, mitÀ uskoo. Mukana teoksessa on myös Gaunilon kritiikki Anselmin jumalatodistusta kohtaan sekÀ Anselmin vastaus siihen.
Kaksi kirjoitusta Jumalan olemassaolosta sisÀltÀÀ laajan johdannon, joka valottaa mielenkiintoisesti muun muassa Anselmin elÀmÀÀ varhaiskeskiajan Euroopassa sekÀ Monologionin ja Proslogionin syntyhistorian kiemuraisia vaiheita.