TÀssÀ kirjoituksessa jatkan itsetutkiskelun ja siten elÀmÀnpolkuani siitÀ, mihin jÀin kirjoituksen Aika PimeÀ Energia lopussa. TÀmÀn osamatkan aikana kohtaan totuuden, sellaisen totuuden, joka on kaikille sama. Siten on todellakin olemassa yksi totuus. Mutta kuten kaikki sen kohdanneet tietÀvÀt ja ymmÀrtÀvÀt, siitÀ puhuminen saati kirjoittaminen olisi sangen turhauttavaa yhtÀÀn suuremmassa mÀÀrin.
Samoin minulle selkiintyi rakkauden olemus. Se on samalla tavalla vain yksiolemuksinen, mutta jonka ilmentÀminen on riippuvainen muodosta, joka ilmentÀÀ sitÀ. Tuon seikan vuoksi on olemassa mitÀ suuremmassa mÀÀrin hyvin erilaisia rakkauden ja totuuden ilmaisuja.
TÀssÀ kirjoituksessa teen myös erÀÀnlaista yhteenvetoa, koostetta tÀstÀ matkastani, polustani sekÀ elÀmÀnkokemuksistani. MinÀhÀn lÀhdin sirpaloituneesta dualismin maailmasta edeten kolminaisuuden kautta laajempiin kokonaisuuksiin. NÀin alun Jumalan etsimiseni muotoutui itsetutkiskeluun ja edelleen oman subjektiivisen totuuden etsimisen kautta totuuden etsintÀÀn.
Tuossa mainitussa totuudessa on hauska piirre. Sen löytÀminen sanan klassisessa mielessÀ on mahdotonta, mutta sen voi antaa tulla luokseen. Kuten on sanonta, on vaikea tÀyttÀÀ astiaa, joka on jo tÀynnÀ. ErÀs keino tyhjentÀÀ mainittu astia on kÀrsimyksen ja niin sanotun sÀrkymisen kautta, toinen on esim. meditaatio ja mietiskely. On selvÀÀ, kuinka ihminen ja yksilö on tÀmÀ mainittu astia.