Eino Leinon Päiväperhoja: Pieniä tarinoita rakentuu lyhyiden proosatekstien kokonaisuudeksi, jossa arjen havainnot, tunnelmakuvat ja pienimuotoiset moraaliset tai psykologiset asetelmat tiivistyvät impressionistiseksi sarjaksi. Teoksen sisältö ei nojaa yhtenäiseen juoneen vaan hetkellisyyden estetiikkaan: välähdyksenomaiset tilanteet, mielialojen vaihtelut ja symbolisesti latautuneet yksityiskohdat ovat keskeisiä. Kielellisesti teos edustaa Leinolle ominaista musikaalista, kuvallista ja rytmisesti harkittua ilmaisua, jossa runollisuus läpäisee myös proosan. Kirjallishistoriallisesti kokoelma asettuu suomalaisen uusromantiikan ja varhaisen modernin rajapintaan, missä subjektiivinen kokemus, luontoherkkyys ja melankolinen ironia saavat hallitsevan aseman. Eino Leino oli suomalaisen kirjallisuuden keskeinen uudistaja, jonka tuotanto ulottui runoudesta näytelmiin, esseisiin ja proosaan. Hänen laaja sivistyksensä, perehtyneisyytensä eurooppalaisiin virtauksiin sekä syvä kiinnittymisensä suomalaiseen kansanrunouteen ja kansalliseen kulttuuriin loivat perustan myös tälle teokselle. Leinon elämässä vuorottelivat julkinen menestys, taloudellinen epävarmuus, emotionaalinen levottomuus ja voimakas aatteellinen herkkyys; juuri nämä kokemukset selittävät hänen kiinnostustaan ohikiitäviin tunnetiloihin ja ihmismielen hauraisiin liikkeisiin. Suosittelen teosta lukijalle, joka arvostaa tiivistä, esteettisesti hienovaraista proosaa ja haluaa ymmärtää, miten suomalainen kirjallisuus siirtyi kansallisromanttisesta painotuksesta kohti psykologisempaa ja vivahteikkaampaa ilmaisua. Päiväperhoja palkitsee hitaan lukemisen: sen näennäinen pienuus kätkee huomattavan kulttuurisen ja kielellisen rikkauden.