Erämailla - teoksessa kirjailija Tomi Kontio vaeltaa poikansa kanssa pohjoisen Lapin kahdessatoista erämaassa. Kansallispuistojen kutsun kokemattomista kulkijoista on kehkeytynyt luonnossa tottuneesti liikkuva parivaljakko. Siinä missä poika on kasvanut lapsesta sitkeäksi nuoreksi mieheksi, isä huomaa merkkejä vanhenemisestaan, välillä se näkyy esiin pyrkivänä nostalgiana, välillä ruumiin haurastumisena. Retket erämaissa palauttavat isän mieleen vanhoja muistoja, kipeitäkin, mutta nykyisyys pojan kanssa on täynnä lämmintä huumoria, hiljaa elettyjä yhdessäolon hetkiä ja henkeäsalpaavia luontoelämyksiä. Erämaat tuovat mieleen syrjäisyyden, ankaruuden ja autiuden, vaaran tunnun. Jotkut näkevät erämaan henkisten koettelemusten maisemana. Mutta Lapin erämailla on myös lempeä puolensa, kirkkaana soljuvat kalaisat vedet, pehmeinä kaartuvat tunturit ja kivien välistä kohoavat pienet kukkaset. Erämailla -kirja tarjoaa isän ja pojan luontoelämysten lisäksi historiallisia välähdyksiä esimerkiksi Suomen ensimmäiseen konesavottaan, Struven kolmiomittausketjuun ja kirjailija A.E. Järvisen elämään ja tuotantoon. Ennen kaikkea erämaat ovat saamelaisten elävää maisemaa. Jotain voimme oppia alkuperäiskansalta: elämään luonnon kanssa, jälkiä jättämättä, liikkumaan kuin tuuli kuruissa.
Kuka Harry Potter?
Tomi Kontio
audiobookKeväällä isä sai siivet
Tomi Kontio
audiobookbookKansallispuistojen kutsu
Tomi Kontio
audiobookErämailla
Tomi Kontio
audiobookAngry Birds: Pommin joulupamaus
Tomi Kontio
audiobookAngry Birds: Troijan puupossu
Tomi Kontio
audiobookIsäni on hipsteri
Tomi Kontio
audiobookAustraasian viimeiset lapset
Tomi Kontio
audiobookbookMaan veli
Tomi Kontio
audiobookbookAngry Birds - En explosiv jul
Tomi Kontio
audiobookbook
Erätulilla Alaskassa
Matti Lainema, Taisto Talasmaa
audiobookVuoden vaellus : Elämää Pohjolan erämaissa
Erno Saukko
audiobookVaellustarinoita : Askeleita luontoon
Jouni Laaksonen
audiobookbookPeltsin Lapissa
Mika Wickström, Mikko Peltola
audiobookEränkävijät : Metsästys- ja kalastustarinoita Suomesta
Mika Kulju
audiobookTunturit takapihalla : Kun lähdin Lappiin
Tittamari Marttinen
audiobookPolkupyörällä maailman ympäri
Jukka Salminen
audiobookbookSuuri huiputus
Janiina Lammi
audiobookbookPaluumatkalla
Aino Huilaja, Jerry Ylkänen
audiobookbookVaella, kalasta, rakasta : Omaa polkua etsimässä
Monni Himari
audiobookbookJoutoretki : Road trip kätkettyyn Suomeen
Jantso Jokelin, Touko Hujanen
audiobookbookJoutilaita kilometrejä : Polkupyörällä Etelä-Amerikan halki
Tuija Kauppinen
audiobookbook
Terttu
2.8.2024
Liian sekava, väliä en tiennyt missä oin. Vaellus kohdat ja tunturit oli hyvät
Tero
26.6.2024
Oli hauska kuunnella toisen kertomuksia tutuista erämaista Suomen Lapista ja mielipiteitä A. E. Järvisestä.
Esa
18.5.2024
Puolet kirjasta erämaatarinoita ja puolet joitain aivan muuta, sääli...
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus