"Missä on Leo?” Helmikuun viima vinkuu pienen maalaistalon nurkissa, kun laitilalainen isä ihmettelee nuorimman poikansa häviämistä. Kello on yhdeksän aamulla, eikä poikaa näy. Isä tietää, että veljekset ovat ryypiskelleet edeltävänä iltana. Perheen keskimmäinen poika kohauttelee olkiaan. ”Mennyt varmaan naapuriin yöksi”, kuuluu välttelevä vastaus. Muutamaa tuntia myöhemmin perheen äiti puuhailee arkiaskareita, kun hän kiinnittää huomionsa Leon vuoteeseen. Päiväpeite retkottaa kummallisen alhaalla. Äiti kiskaisee peittoa. Sen alta paljastuvat ihmisen jalat. Laitila tunnetaan kananmunista, rautakautisista muinaisjäännöksistä sekä virvoitusjuomatehtaasta. Mutta älä anna sympaattisen pikkukaupungin imagon hämätä. Pahoja asioita tapahtuu kaikkialla, myös viljavien peltojen ympäröimissä somissa kylissä. Tämä kirja sukeltaa Suomen munapääkaupungiksi nimetyn pitäjän ja sen lähialueiden rikoshistoriaan 1970-luvulta aina 2000-luvulle asti. Kertojana on rikosten runonlaulaja, itsekin syntyjään laitilalainen Linda Rantanen. Häneltä on ilmestynyt useita menestyneitä true crime -teoksia sekä yksi rikosromaani. Lisäksi Rantanen on ollut mukana tekemässä rikosaiheisia podcasteja. Tervtulo Laitla pimiäl pualel! Rikosten Laitila on osa Deadline Kustannuksen Rikoksia kaupungeittain -kirjasarjaa.
Svart vrede
Linda Rantanen
audiobookbookAntti Hanhivaara
Linda Rantanen
audiobookSuomalaiset poliisisurmat
Linda Rantanen
audiobookbookRikosten Turku
Linda Rantanen
audiobookbookLoikala : Laitos joka ei suojellut lapsiaan
Linda Rantanen
audiobookbookPedot : Yhdeksän tositarinaa lasten hyväksikäytöstä
Linda Rantanen
audiobookbookTunnustajat
Linda Rantanen
audiobookTunnustaja
Linda Rantanen
bookMinkä taakseen jättää
Linda Rantanen
audiobookKadonneet
Linda Rantanen
audiobookRikosten Rauma 2
Linda Rantanen
audiobookbook
Murhaajan muotokuva : Sukellus rikolliseen mieleen
Asko Sole
audiobookbookKuolemaantuomitut
Liisa Saarijärvi
audiobookbookRikospoliisin silmin : Tositarinoita Suomesta
Niko Rantsi
audiobookbookRikosreportaasi Suomesta 1971
Eri Tekijöitä
audiobookbookHelsingin murhahistoria : 110 tarinaa henkirikoksista
Pauli Jokinen
audiobookbookEi jälkeäkään : 11 suomalaista kadonnutta ja kaivattua
Tiina Saari, Maiju Majamaa
audiobookbookPohjoisen poliisi kertoo
Sisko Koskiniemi
audiobookMurhalesken muistelmat
Anneli Auer
audiobookbook8 x murha : Asianajaja henkirikosjuttujen avustajana
Kari Eriksson
audiobookbookLapsensurma
Eri Tekijöitä
audiobookbookUlvilan murha : Kadonneen tekijän jäljillä
Pauli Kuusiranta, JP Koskinen
audiobookbookHalipoliisin reality check
Michela Söderström
audiobookbook