3.5(46)

Kadonnut aika

Mitä tämä aika tekee meille?

Terävästi nähty ajankuva ja vangitseva romaani hankalista perhesuhteista, julkisuudesta ja teknologiasta, jolla on ennakoimattomia seurauksia.

Suvi Vaarla kuljettaa neljän henkilön tarinat Helsingin ja Tukholman kautta Piilaaksoon.

Pariskunta tuijottaa ruutuja eikä enää näe toisiaan. Lastenhoitaja huomaa palanneensa ajassa taaksepäin. Lapsi karkailee voidakseen pelata älypuhelimellaan. Entä onko ihmiskunta kadottamassa muistinsa?

”Oma lapsuus muistutti ulkoisesti nykyaikaa, mutta kun tarkensi katsettaan, ymmärsi että tasapainossa oli tapahtunut lähes huomaamaton muutos: koodissa oli bugi, joka ei rikkonut ohjelmaa vaan tuli esille vain hetkittäin, outona virheviestinä alitajunnassa.”

Suvi Vaarla on helsinkiläinen kirjailija, joka on opiskellut valtiotieteitä kolmessa eri maassa ja kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa. Hän on työskennellyt viestinnän ja mainonnan suunnittelijana sekä ministeriön ylitarkastajana. Hän on asunut vuosia ulkomailla, pisimpään Ranskassa. Vaarlan romaani Westend nousi lukijoiden suureen suosioon. Siinä Vaarla tavoitti 90-luvun lama-ajan lasten sukupolvikokemuksen poikkeuksellisen osuvasti.

Teste 30 Stunden gratis

  • Heute lesen und hören
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen

Mach aus jedem Moment ein Abenteuer

  • Tausende Geschichten immer griffbereit in deiner Hosentasche
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Lächelnde Frau, die aus einem Zugfenster schaut, Kopfhörer trägt und ihr Telefon hält

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für € 0

  • Hol dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.