3.8(23)

Kuinka vallalle nauretaan : Poliittinen satiiri suomalaisessa televisiossa

Hukkaputki, Hyvät herrat, Iltalypsy, YleLeaks. Poliittinen tv-satiiri on naurattanut suomalaisia jo pitkään. Parhaimmillaan Suomi on ollut jopa edelläkävijämaita poliittisen satiirin tuomisessa televisioon. Jättiyleisöjä keränneistä ajankohtaissarjoista muodostui merkittävä osa aikansa yhteiskunnallista keskustelua.

Kuinka vallalle nauretaan -kirjassa käsikirjoittaja ja huumorin tutkija Janne Zareff avaa poliittisen satiirin merkitystä ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Maailmalla poliittinen satiiri voi hyvin, ja etenkin nuoremmille yleisöille siitä on muodostunut maailman seuraamisen tärkeä kanava. Kahnaukset satiirintekijöiden ja vallanpitäjien välillä eivät silti ole mennyttä maailmaa.

Zareff kertoo myös rehellisesti poliittisen satiirin synnyttämisestä. Läpi kirjan seurataan Noin viikon uutiset -ohjelman tekoprosessia, mikä pakottaa pohtimaan humoristien ikuisuuskysymyksiä. Mitä hauskaksi tekemisen keinoja on olemassa? Mihin kritiikin terä kannattaa ja pitää kohdistaa? Kuinka loukkaavaa sisältö voi vielä olla, jotta edes joku nauraa?

Samalla selviää, että kaikki satiiri ei olekaan pelkkää viatonta viihdettä.

Teste 30 Stunden gratis

  • Heute lesen und hören
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen

Mach aus jedem Moment ein Abenteuer

  • Tausende Geschichten immer griffbereit in deiner Hosentasche
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Lächelnde Frau, die aus einem Zugfenster schaut, Kopfhörer trägt und ihr Telefon hält

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für € 0

  • Hol dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.