Tuntematon Gisela

Lämminhenkinen ja jännittävä tarina kansainvälisestä ystävyydestä 1950-luvulla

Sveitsissä sijaitsee Pestalozzi-lastenkylä, joka perustettiin toisen maailmansodan jälkeen orvoksi jääneille lapsille. Kylässä lapset saavat rakkautta ja hoivaa ja elävät suvaitsevaisuuden ilmapiirissä. Mukana ovat myös suomalaiset Paula ja Kirsti, jotka tutustuvat saksalaiseen Giselaan. Gisela kertoo aiemmasta elämästään upeita asioita, muistelee linnamaista kotiaan ja esittelee korujaan. Onko Gisela kuitenkaan sitä, mitä sanoo olevansa? Ja miksi hän ei kertoisi totuutta? Lapset alkavat selvittää jännittävää arvoitusta.

Kaija Pakkasen hurmaava lastenkirja on julkaistu alun perin vuonna 1958.

Kaija Pakkanen (1915–2003) oli suomalainen lastenkirjailija ja kääntäjä. Pakkanen kouluttautui sairaanhoitajaksi ja työskenteli sotasairaalassa, mutta yli 50 vuotta kestäneen työuransa hän teki vapaana kirjailijana. Hän julkaisi kymmeniä nuorten- ja lastenkirjoja, loru- ja runokokoelmia, näytelmiä ja ulkomaisen lastenkirjallisuuden käännöksiä. Pakkanen sai lukuisia palkintoja, mm. valtion kirjallisuuspalkinnon ja lastenkulttuurin valtionpalkinnon.

Teste 30 Stunden gratis

  • Heute lesen und hören
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen

Mach aus jedem Moment ein Abenteuer

  • Tausende Geschichten immer griffbereit in deiner Hosentasche
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Lächelnde Frau, die aus einem Zugfenster schaut, Kopfhörer trägt und ihr Telefon hält

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für € 0

  • Hol dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.