3.9(107)
Aurajoki

Pimeä kuilu

Rikosten joki virtaa läpi kaupungin.

Kylmäverinen murhaaja saalistaa nuoria turvapaikanhakijoita. Yksityisetsivä Janatuinen palaa kehiin. Kovaksikeitetty dekkari paljastaa Turun raadollisen puolen.

Halisten lähiössä liikkuu murhaaja, joka tuntee alueen kuin omat taskunsa. Surmat kuumentavat tunteita niin kaupungin asukkaiden kuin äärioikeistonkin parissa. Rauhoittaakseen tilannetta poliisi on valmis tekemään pidätyksen heppoisin perustein. Tuttu rikostoimittaja palkkaa yksityisetsivän hommat lopettaneen Janatuisen selvittämään tapausta. Vaikka järkisyyt haraavat vastaan, tutkinta vetää miestä puoleensa kuin pimeä kuilu.

Jussi Marttilan toinen romaani jatkaa Turkuun sijoittuvaa Aurajoki-sarjaa. Ensimmäinen osa Veden varaan tarttui kylmäävään urbaanilegendaan sarjahukuttajasta. Marttilaa on kiitetty nasevasta ilmaisusta, todentunnusta ja vahvasta Turun kuvauksesta.

Jussi Marttila (s. 1982) on asunut lähes koko elämänsä Turussa ja työskennellyt aiemmin yksityisetsivänä. Vuonna 2015 pakolaiskriisin alkaessa hän oli töissä vastaanottokeskuksissa ja tutustui turvapaikanhakijoiden arkeen. Marttilan motto on: mikään ei toimi, paitsi kantri ja ooppera.

Om denne bog

Kom i gang med denne bog i dag for 0 kr.

  • Få fuld adgang til alle bøger i appen i prøveperioden
  • Ingen forpligtelser, opsiges når som helst
Prøv gratis nu
Mere end 52.000 mennesker har givet Nextory fem stjerner i App Store og Google Play.