Emmi Haapasen Salapolttajat: Kolminäytöksinen kansannäytelmä asettuu suomalaisen kansannäytelmän ja maaseuturealismin jatkumoon, jossa yhteisön moraali, toimeentulon niukkuus ja lain rajat risteävät. Jo otsikko viittaa kiellettyyn kotipolttoon, mutta näytelmän varsinainen kiinnostus kohdistuu siihen, miten salattu elinkeino paljastaa kyläyhteisön valtasuhteet, häpeän, taloudellisen pakon ja arjen neuvottelut. Kolminäytöksinen rakenne tukee asteittain tihentyvää konfliktia, ja dialogi nojaa puhuttuun, kansanomaisen ilmaisuvoimaiseen kieleen. Teos edustaa lajia, jossa näyttämöllinen selkeys yhdistyy yhteiskunnalliseen havainnointiin. Haapanen näyttäytyy tämän teoksen perusteella kirjailijana, jota on kiinnostanut kansanelämän kuvaaminen sisältäpäin eikä ulkoapäin selitettynä. Tällainen näytelmä edellyttää tarkkaa korvaa puheen rytmille, paikallisen elämänmuodon tuntemusta sekä ymmärrystä siitä, miten rikkomus voi olla yhtä aikaa pahe, selviytymiskeino ja hiljaisesti siedetty käytäntö. Hänen kirjallinen lähtökohtansa kytkeytyy todennäköisesti suomalaisen kansankuvauksen, työväen- ja maaseutukirjallisuuden sekä näyttämökelpoisen dialogin perinteeseen. Teosta voi suositella lukijalle, joka arvostaa varhaisen suomalaisen draaman sosiaalihistoriallista todistusvoimaa. Se tarjoaa muutakin kuin juonen: se avaa aikakauden ajattelutapoja, oikeudentuntoa ja yhteisöllisiä jännitteitä. Erityisen antoisa kirja on draaman, kansankulttuurin ja suomalaisen arjen historian tutkijoille sekä lukijoille, joita kiinnostaa, miten pienimuotoinen näytelmä voi tehdä näkyväksi kokonaisen elämänmuodon.
