Rakastetun taiteilijan arvoituksellinen elämä. Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli on Suomen rakastetuin taideteos. Millaisen elämän taiteilija itse eli? Nuori ja omapäinen Hugo Simberg muuttaa Viipurista Helsinkiin vakaana aikeenaan tulla suureksi taiteilijaksi. Koulunkäynti takkuilee, kunnes Axel Gallén rohkaisee Simbergiä, luontaista symbolistia, uskomaan itseensä. Syntyy piruparkoja ja enkeleitä, syntyvät Syksy ja Halla. Simbergin ura lähtee lentoon ja hän maalaa Tampereen tuomiokirkon pääholvin kattoon käärmeen ja lehteriin alastomia poikia. Syntyy mestariteos, mutta myös skandaali. Läheisilleen Hugo kertoo riemuistaan ja murheistaan: elämä on ylämäkeä ja alamäkeä niin rakkaudessa kuin taiteessa. Blenda-sisar jakaa ohjeita ja pyyhkii kyyneleitä, kunnes Hugo löytää lopulta oman elämänkumppaninsa. Mutta miksi kuolema, jonka Simberg kuvasi taiteessaan niin lempeänä ja ymmärtäväisenä, leikkaa viikatteellaan hänen elämänlankansa niin varhain? FT Helena Ruuska on tietokirjailija, äidinkielenopettaja ja kriitikko. Hänen aiempaan tuotantoonsa kuuluvat muun muassa kiitetyt elämäkerrat Marja-Liisa Vartio- kuin linnun kirkaisu (2012) ja Eeva Joenpelto. Elämän kirjailija (2015).
Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€
- Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
- Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kirjailija:
Lukija:
Kieli:
suomi
Muoto:
Tarinankertoja : Anni Swanin elämä
Riitta Konttinen
audiobookbookSalonkielämää – Aatelisrouva Elisabet Järnefeltin ja Juhani Ahon rakkaustarina
Tarja Lappalainen
audiobookbookNiin kauan kuin tunnen eläväni
Salla Leponiemi
audiobookbookOma tie : Helene Schjerfbeckin elämä
Riitta Konttinen
audiobookbookSovelias liitto
Maria Vainio-Kurtakko
audiobookbookTyko Sallinen : Suomalainen tarina
Tuula Karjalainen
audiobookSäkenöivät ja oikukkaat : Suomen kultakauden naisia
Hanna-Reetta Schreck
audiobookbookHelmi Krohnin ihmeellinen elämä : Kulttuurivaikuttajana ja spiritualismin edelläkävijänä
Marjut Hjelt, Maarit Leskelä-Kärki, Hilkka Oksama-Valtonen
audiobookbookHilma af Klintin arvoitus : Taiteilija henkien, tieteen ja luonnon maailmassa
Pirkko Kotirinta
audiobookbookAino Sibelius - Ihmeellinen olento
Jenni Kirves
audiobookbookAino Sibelius
Riitta Konttinen
audiobookSaapasnahka-torni : Aleksis Kiven elämänkertomus
Teemu Keskisarja
audiobookbook
Liittyvät kategoriat
4.4
















Tuija
21.8.2025
Erittäin hyvä kirja, joka linkitti yhteen Hugon elämäntyötä, persoonaa ja aikakausihistoriaa sekä poliittisesti että samaan aikakauteen liittyvien taiteilijoiden toimimista. Kautta aikojen on matkusteltu Ranskaan ☺️ Niemenlautta piti googlata kartalta ja sijoittaa se nykykartalle 👍
Virpi
15.6.2025
Uutta tietoa oli mukana. Hyvin kirjoitettu. Lukijan ääntäminen väärin välillä häiritsi.
Suvi
12.5.2024
Loistavasti avattu Hugon taulujen synty ja mahdollinen merkitys taiteilijalle itselleen. Hienoa aikalaiskuvausta. Myös muiden kultakaudentaiteilijoiden yhteys Huugoon. Mukaansa tempaava.
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus