Roomassa politiikka ja uskonto olivat kiinteässä suhteessa toisiinsa. Teos seuraa uskonnon muotoutumista ja muuntumista tasavallan ajalta keisarikaudelle mysteerikulttien tuloon saakka. Keisariaikana keisari itse ja hänen perheensä olivat vastuussa valtion hyvistä suhteista korkeampiin voimiin, joista myös Rooman menestymisen uskottiin riippuvan. Perinteistä roomalaista uskontoa on pidetty kuolleena rituaalina, joka pönkitti vallassaolijoiden asemaa ja jätti kansan uskonnolliset tarpeet huomiotta. Tässä teoksessa sen sijaan lähdetään "elävästä" uskonnosta, kulteista ja niiden sosiaalisesta funktiosta. Millainen oli uskonnollisten rituaalien rooli perheissä ja ihmisen elämänvaiheissa syntymästä kuolemaan? Miten eri yhteiskuntaryhmät vahvistivat omaa identiteettiään kulttiyhteisöjen avulla? Teoksessa tarkastellaan myös roomalaista sakraalia sukupuolijärjestelmää ja sukupuolen merkitystä roomalaisessa uskonnollisessa elämässä. Teos on ensimmäinen suomenkielinen tutkimukseen ja alkuperäislähteisiin perustuva teos aiheesta. Varhaisten kulttien tarkastelu nivotaan arkeologisen tutkimuksen tarjoamiin tietoihin. Teoksessa on myös ennen julkaisematonta kuvamateriaalia, luetteloita ja karttoja.
Poltettu
Ulf Kvensler
audiobookbookSotaan syyllinen
Joonas Konstig
audiobookbookVarjojen huone
Erik Axl Sund
audiobookbookThe Wreck of the Titan
Morgan Robertson
bookThe Etruscan Connection
Dick Rosano
bookDiktaattori : Rooma III
Robert Harris
audiobookbookNollapäivä
Ruth Ware
audiobookbookViimeinen kaatunut
Joonas Konstig
audiobookbookVarjomi
Hannu Rajaniemi
audiobookbookAnna O
Matthew Blake
audiobookbookUinuvat jättiläiset : Themis-kansioiden ensimmäinen kirja
Sylvain Neuvel
audiobookbookImperium : Rooma 1
Robert Harris
audiobookbook