4.3(19)

Häätanhu

Häätanhu on romaani, jossa ihminen ja luonto ovat yhtä.

Anna Maria viettää kesäänsä metsämökissä vanhan koiransa kanssa. Syksyllä hän jättää idyllin lopullisesti ja siirtyy ulkomaille. Yksinäisten vuosien jälkeen Anna Maria on päätynyt valitsemaan läheisen suhteen mieheen, jonka rinnalla häntä odottaa uusi elämä uudessa ympäristössä. Melkein seikkailu.

Tämä kesä on viimeinen myös vanhalle uskolliselle koiralle, Anna Marian vakituiselle seuralaiselle. Kesänaapurit ja aikuistuneet lapset ilmaantuvat kuvaan vain tullakseen ja häipyäkseen, tai he ovat läsnä Anna Marian mielessä, kuten rakastettu jonka luokse hän aikoo lähteä. Romaani kuohuu maiseman värejä ja vivahteita, elämyksiä, tunnetta, sisäistä tapahtumista.

Häätanhu ilmestyi 1973. Sen itsenäinen jatko-osa on romaani Unta vain (2007).

Eeva Kilpi (1928–2026) oli rakastettu kirjailija ja mielipidevaikuttaja, jonka tuotantoon kuuluu runoja, romaaneja, muistelmia, esseitä ja kuunnelmia. Hänen teoksissaan nousevat esiin evakkouden jättämät arvet mutta myös lapsuusvuosien hellät muistot sekä rakkaus luontoa ja eläimiä kohtaan. Eeva Kilven teoksia on käännetty useille kielille.

Über dieses Buch

Starte noch heute mit diesem Buch für € 0

  • Hole dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.