Mummi lapsenkengissä

Millaista elämä oli Suomessa 1950- ja -60-luvuilla syrjäisellä, pienellä maalaiskylällä, mistä matkaa lähimpään kirkonkylään kertyi parikymmentä kilometriä, kyläkoululle neljä, lähimpään kaupunkiin lähes sata.

Sähköjä ei ollut, juoksevasta vedestä saati viemäröinnistä puhumattakaan. Asunnot lämmitettiin puilla ja ruoka laitettiin puilla lämpiävällä hellalla tai leivinuunissa. Valaistuksen antoivat öljylamput.

Hevonen oli korvaamaton apu maa- ja metsätöissä, kun konevoimaa ei vielä ollut tai varallisuus ei riittänyt niiden hankintaan.

Kaupasta, mikä sijaitsi kyläkoulun läheisyydessä, haettiin vain niitä tarveaineita, mitä kotitila ei tarjonnut. Kauppaan lähdettäessä kirjoitettiin puutoslistalle yleensä kahvi, sokeri, suola ja joskus pätkä tankomakkaraa, savottaan lähtijälle eväspalasten päälle.

Kirja on kertomus pienen tytön kasvutarinasta, viisilapsisen perheen esikoisena, edellä kerrotussa elinympäristössä.

À propos de ce livre

Commencez ce livre dès aujourd'hui pour 0 €

  • Accédez à tous les livres de l'app pendant la période d'essai
  • Sans engagement, annulez à tout moment
Essayer gratuitement
Plus de 52 000 personnes ont noté Nextory 5 étoiles sur l'App Store et Google Play.