Soturin taakka

Se oli suuri katastrofi silloin kauan sitten: maailmanlopuksi sitä myöhemmin alettiin kutsumaan. Mutta ihmiset ovat sitkeitä. Henkiin jääneet muodostivat pieniä omavaraisia yhteisöjä, heimoja. Nykyisin metalleja on käytössä enää vain harvoilla muiden tyytyessä kiveen, puuhun ja joskus saveen. Muutamat vanhukset muistavat kuulleensa tarinoita taivaalta putoavista kylmistä höyhenistä, mutta eivät ole koskaan sellaisia itse nähneet.

Esra Tulikoura on heimonsa päällikön nuorempi poika. Kasvitaudin tuhottua ruokavarastot myös hänen on lähdettävä etsimään täydennyksiä nälänhädän välttämiseksi. Ehkä jollakin toisella heimolla on lainata omastaan? Maailma on kuitenkin paljon vaarallisempi kuin Esra osaa ajatellakaan.

À propos de ce livre

Commencez ce livre dès aujourd'hui pour 0 €

  • Accédez à tous les livres de l'app pendant la période d'essai
  • Sans engagement, annulez à tout moment
Essayer gratuitement
Plus de 52 000 personnes ont noté Nextory 5 étoiles sur l'App Store et Google Play.