Hyvää ruokaa ja mielipahaa! Mies osaa rakentaa taloja, mutta ei tehdä ruokaa. Ja kun emäntä on Kuusikodin vuodeosastolla, isäntä on nälässä. On tartuttava kauhaan, kattilaan ja karjalanpaistiin. Etsittävä ohjeita ja harjoiteltava ruuanlaiton jaloa taitoa. Kirjaston valikoimasta löytyy Pankleesialaisia makuja ja Kasvissyöjän maailma, mutta missä on helppoja kotiruokaohjeita tarjoava kirja perunaan uskovalle miehelle? Seuraa yrityksiä, erehdyksiä ja jäljittelemättömiä näkemyksiä siitä, mikä maailmassa ja ruokamaailmassa on väärin. Ja miten asioiden pitäisi olla, että ne olisivat oikein. Eikä koskaan ole liian myöhäistä oppia tekemään makkarasoppaa, jota vieraat haluavat toisenkin lautasellisen. Kuten naapurin Kolehmainen. Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike tarjoaa hykerryttävän kokoelman taattua mielipahaa ja näkemyksiä tolkullisesta ruuasta. Ja elämästä. Kiitetty ja palkittu Tuomas Kyrö (s. 1974) on julkaissut kuusi romaania, Urheilukirjan ja lastenkirjan. Kansan rakastamaksi kestosuosikiksi noussut Mielensäpahoittaja nähdään teattereiden lisäksi myös valkokankaalla. Radiosta ja TV:stä kulttihahmoksi nousseen Mielensäpahoittajan roolissa on itseoikeutetusti Antti Litja.
Kom i gang med denne bog i dag for 0 kr.
- Få fuld adgang til alle bøger i appen i prøveperioden
- Ingen forpligtelser, opsiges når som helst
Forfatter:
Fortæller:
Serie:
Bind 2 i MielensäpahoittajaSprog:
finsk
Format:

Mielensäpahoittaja ja sodankäynnin taito
Tuomas Kyrö
audiobookbook
Pääskysaari ja Suomen parhaat
Jenni Pääskysaari
audiobookbook
Metsäsuhteita
Pauliina Susi, Roman Schatz, Sixten Lundgren, Tuomas Kyrö, Antti Otsamo, Teemu Keskisarja, Laura Arffman, Hannes Mäntyranta
audiobook
Kaunokirjallisuuden karvakuonot K11
Tuomas Kyrö, Juha Vuorinen
audiobook
Nyrkki – Kehässä Robert Helenius
Tuomas Kyrö
audiobookbook
Aleksi Suomesta
Tuomas Kyrö
audiobookbook
Kaunokirjallisuuden karvakuonot K8
Tuomas Kyrö, Juha Vuorinen
audiobook
Kaunokirjallisuuden karvakuonot K6
Tuomas Kyrö, Juha Vuorinen
audiobook
Kaunokirjallisuuden karvakuonot K10
Tuomas Kyrö, Juha Vuorinen
audiobook
Kaunokirjallisuuden karvakuonot K4
Tuomas Kyrö, Juha Vuorinen
audiobook
Kaunokirjallisuuden karvakuonot K9
Tuomas Kyrö, Juha Vuorinen
audiobook
Kaunokirjallisuuden karvakuonot K7
Tuomas Kyrö, Juha Vuorinen
audiobook

Mielensäpahoittaja (selkokirja)
Tuomas Kyrö
book
Mielensäpahoittaja
Tuomas Kyrö
audiobookbook
Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja
Tuomas Kyrö
audiobookbook
Mielensäpahoittajan hiihtokirja
Tuomas Kyrö
audiobookbook
Mielensäpahoittajan Suomi : 100 tavallista vuotta
Tuomas Kyrö
audiobookbook
Ennen kaikki oli paremmin, Mielensäpahoittaja
Tuomas Kyrö
audiobookbook
Mielensäpahoittaja. NYT. : Ajankohtainen yhteiskuntaoppi
Tuomas Kyrö
audiobookbook
Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä
Tuomas Kyrö
audiobookbook
En juhli, Mielensäpahoittaja
Tuomas Kyrö
audiobookbook
Vasara ja käytettyjä nauloja, Mielensäpahoittaja
Tuomas Kyrö
audiobookbook
Mielensäpahoittajan rakkaustarina
Tuomas Kyrö
audiobookbook
