Helvi Hämäläisen pääteos on upean visuaalinen ja tarkkakatseinen avainromaani.
Arkeologian tohtorin ja Elisabetin perheidylliin tunkeutuu sopimaton salaisuus, joka on peiteltävä säädyllisyyden pumpuliin. Toisaalla tohtorin sisar, taidekriitikko Naimi palaa kahdenkymmenen vuoden takaiseen avioliittoonsa ja alistuu narriksi sadistisen puolisonsa julmassa leikissä.
Yhteiskunnan asettamat rajat ja kielletty aistillisuus, moderni ja mennyt aika ovat romaanin sivistyneistölle sovittamaton ristiriita.
Tragedian näyttämöksi avautuvat 1930-luvun lopun helsinkiläiskodit ja maaseudun kesähuvilat, joiden kuvaus on kulttuurihistoriaa, maalaustaidetta ja runoutta. Mutta yhtä taitavasti kertoja liikkuu romaanihenkilön iholla, tulkitsee pienimmänkin värähdyksen kasvoilla ja paljastaa tekojen alhaisimmat pyyteet.
Vuonna 1941 ilmestynyt Säädyllinen murhenäytelmä aiheutti aikanaan pahennusta kuvatessaan tunnistettavia kulttuurivaikuttajia säälimättömän ironisesti, ja romaani voitiin julkaista sensuroimattomana vasta vuonna 1995. Tuolloin ilmestyi ensi kerran myös jatko-osa Kadotettu puutarha. Huikea, jo klassikoksi vakiintunut teospari on romaanitaidetta loistavimmillaan.
Helvi Hämäläinen (1907–1998) aloitti kirjailijanuransa vuonna 1930. Hänen läpimurtoteoksensa oli vuonna 1935 ilmestynyt työläiskuvaus Katuojan vettä. Hämäläisen yli 60 vuotta kestäneen uran aikana ilmestyi yli 30 teosta: romaaneja, runoja, näytelmiä ja runonäytelmiä sekä lisäksi esseitä ja artikkeleita. Hämäläinen voitti Finlandia-palkinnon vuonna 1987 runokokoelmallaan Sukupolveni unta.
