”Isä hymyilee leveästi. Sama isä, joka on eri kuin se, joka liu'uttaa muusilautasensa pitkän pöydän poikki lattialle. Pam, lautanen räsähtää kahtia uuden kodin laattalattialle, johon astiat särkyvät paljon helpommin kuin vanhan kodin korkkimatolle. Isä, joka huutaa hullun eläimen äänellä: 'Ei tämmöinen ole normaali koti!' Sarpanevat kopsahtavat ja räksähtävät kipsilevyyn. Ensimmäinen, toinen ja kolmas.”
Se käveli vessan kynnykselle ja kuoli. Paikallinen autokauppias, menestyvä juoppo, Saanan isä.
Saana on kasvanut autokaupan takahuoneessa, oppinut kaikki automerkit ja niiden myyntipuheet. Hän on laittanut herätyskellon soimaan aikaisin ehtiäkseen autoliikkeelle ennen koulua, isän tyttö ja kunnon työmies.
Isältä jää vanhan miehen hien hajuinen Volvo ja omakotitalo, jonka kirjahyllyssä on seinään päin käännetty valokuva kadonneesta isoveljestä. Saana kokoaa muistojen palasista kuvaa perheestään: Isästä, joka hakee raviradalta pianorahat. Äidistä, jonka kaltainen Saana ei halunnut olla ja jonka kaltaista hänestä ei tullutkaan. Isoveljestä, joka katosi.
Käyttövehkeitä on rosoisen nostalginen ja hauskan omaääninen romaani tytöstä, jonka lapsuuden bensanhaju sekoittuu nykyhetkeen ja jonka harteita isän varjo painaa raskaana. Kun perheen mahtimiehen aika on ohi, on nojauduttava omiin päätöksiin. On pakattava hyvät ja huonot muistot. On myytävä Volvo.
