1960-luvulla Tyttö ja Poika tapaavat helluntaina tansseissa. Tyttö sanoo eläneensä edellisessä elämässä Ranskassa. Poika laulaa: «Muistathan Barbara, kuinka satoi Bréstissä, päivällä, ja hymyilit, säteilit kiilsit, kimmelsit--», ja kutsuu Tyttöä Barbaraksi. Poika sanoo haluavansa oppia maalaamaan kuin Vincent van Gogh ja Tyttö kutsuu häntä Vincentiksi. Kiihkeästi he odottavat tulevaa ja samalla pelkäävät sitä. 2020-luvulla he tapaavat unessa Annana ja Vihtorina ja miettivät, mikä nykyihmisen tekee onnelliseksi. «Kai rakkaus, niin kuin ennenkin.» «Mutta kun kaikki kulkee vain luurit korvilla ja tuijottavat kännykkää!» «Ehkä he harjoittelevat tulevaa varten. Mannerjäiden sulaessa vedenpinta nousee ja eristää ihmiset yksinäisille luodoille, ja yhteydet toimivat vain kännykän välityksellä.»
