Mestarikertojan novellikokoelma kuvaa elämää siellä, missä pakkanen puree ja ihmisyys pitää pintansa.

1930-luku, Pohjois-Suomi. Kaksi miestä pakenee sivistyksen hulluutta Perälapin tuntureille, missä virrat ovat vielä kesyttömiä. Tunturin huipulla hiljaisuus ja rajaton maisema muuttuvat temppeliksi, vuorisaarnan paikaksi. Mitä ihminen löytää, kun ympärillä ei ole enää mitään?

Novellikokoelman tarinoissa lukija kohtaa kerjäläisiä, sotapoikia ja tukinajomiehiä, jotka tekevät raskasta työtä, mutta muistavat aina huumorin ja toivon. Haanpää antaa äänen elämälle syrjäkylien pelloilla, savottakämpissä ja Jäämeren tuulisilla rannoilla hiljaisen huumorin ja ankaran todellisuuden kautta.

Pentti Haanpää (1905–1955) on yksi kaikkien aikojen suurimmista suomalaisista kirjailijoista. Hän oli erityisen tuottelias novellisti, joka kirjoitti uransa aikana yli 300 novellia. Haanpää sai Pro Finlandia -mitalin vuonna 1948.