3.5(17)

Neulekekkerit : Saumattomasti neulotut lastenvaatteet

Neulo saumattomasti lämpimät neuleet 1-12-vuotiaille!

Kun muistissa on oikean ja nurjan neulominen, kirjan ohjeet auttavat siitä eteenpäin! Paidat, housut, mekot, pipot, sukat ja muut asusteet neulotaan saumattomasti pyörö- tai sukkapuikoilla, ja viimeiseksi ommeltavista saumoista tai erillisten kappaleiden yhdistämisestä jälkikäteen ei tarvitse huolehtia. Neulottaessa ylhäältä alas malleja voi helposti sovittaa ja muokata työn edetessä.

Pikamuodin kiihtyvässä maailmassa oman tunnelmansa ja vastapainonsa tuo neulominen. Lämmittäville ja kestäville villavaatteille on kysyntää, ja lapsille mieluisat arjen perusvaatteet saa neulomalla ne itse. Parhaimmillaan pipon tai huivin neuloo ohjeiden innoittamana parissa illassa, ja käytössä ne kestävät vuosia. Kirjan ohjeet perustuvat monipuolisesti eri lankavalmistajien ja materiaalien käyttöön. Kuvalliset ohjeet työvaiheista auttavat aloittelevaa neulojaa, ja kokenutkin neuloja löytää kirjasta uusia tapoja esimerkiksi villasukkaan tai huppariin ylhäältä alas neuloen. Myös lapsi voi itse neuloa osan ohjeista aikuisen tukemana. Tervetuloa neulomaan yhdessä neulekekkereille!

Veera Jussila on vaatetusalan muotoilija, kahden lapsen äiti, yrittäjä, hämeenlinnalainen kunnallispoliitikko ja suositun Mehukekkerit-käsityöblogin kirjoittaja. Ohjeillaan ja ideoillaan Veera kannustaa lukijoita rauhoittumaan ja löytämään luovuutensa käsitöiden parissa.

Kom igång med den här boken idag för 0 kr

  • Få full tillgång till alla böcker i appen under provperioden
  • Ingen bindningstid, avsluta när du vill
Prova gratis nu
Mer än 52 000 personer har gett Nextory 5 stjärnor i App Store och på Google Play.