4.5(33)
Tiina

Tiinaa ei ymmärretä

”Ei minulla mitään salattavaa ole, mutta kun minä en tiedä ymmärrätkö sinä sen oikein. Lupaatko, ettet suutu?” sanoo Tiina Juhalle Liisankalliolla sammaleita nypiessään. Sulattelemista Juhalla Tiinan jutussa onkin. Sillä aikaa kun Juha on pitänyt seuraa ulkomailta tulleelle sukulaispojalleen on Tiina tutustunut pihapiiriin muuttaneeseen Ristoon. Risto on aivan liian innostunut tupakanpoltosta eivätkä hänen muutkaan tapansa aina ole Tiinasta hyväksyttäviä ja niinpä tyttö on viettänyt aikaa yrittämällä auttaa uutta ystäväänsä parantamaan tapojaan.

Juha puolestaan on saanut isältään Aatami-nimisen kilpikonnan, jonka haluaa lahjoittaa Tiinalle, kilpikonnasta kun ei hänen mielestään ole tarpeeksi seuraa. Hyväksyyköhän Tiinan äiti uuden kotieläimen? Lomalla ehtivät Tiina ja Juha pyöräillä Lehtolan mummonkin luo ja matkasta tuleekin pieni seikkailu.

Om den här boken

Kom igång med den här boken idag för 0 kr

  • Få full tillgång till alla böcker i appen under provperioden
  • Ingen bindningstid, avsluta när du vill
Prova gratis nu
Mer än 52 000 personer har gett Nextory 5 stjärnor i App Store och på Google Play.