4.1(21)

Tiima

Lämmin ja sydäntä raastava tarina vanhenemisesta, yksinäisyydestä sekä kaiken kestävästä rakkaudesta.

”Se kävi. Alma ei enää kuullut kaappikellon rauhallista tikitystä, mutta hän pystyi edelleen tuntemaan sen sydämessään. Jokin hänessä sanoi, että ne kaksi kuuluivat yhteen. Kaappikello ja hänen sydämensä. Jos hän jonakin iltana unohtaisi vetää kellon, hänen sydämensä pysähtyisi yhdessä sen kanssa.”

Alman aika ja muisti on loppumassa. Joka ilta hän kuitenkin vetää komean kaappikellonsa, ja rutiini pitää hänet hengissä. Aiemmin kelloja oli kokonainen perhe: mies, vaimo ja tytär. Nyt jäljellä on enää vaimo.

Sitten Alma näkee ikkunasta pienen pojan ja koiran. Kuuro, muistisairas nainen ja poika ystävystyvät, ja Alman mieleen alkaa nousta häilyviä muistoja kuolleesta aviomiehestä. Alma yksin tietää, mitä Otolle oikein tapahtui - jos vain kykenisi muistamaan. Miten elämä voi loppua rauhallisesti, kun Otto muuttui sillä tavalla? Ja Alma teki, mitä teki?

Ane Riel on moninkertaisesti palkittu tanskalainen kirjailija, jonka teos Pihka sai vuonna 2016 Lasiavain-palkinnon. Häkellyttävän taitava Riel kirjoittaa mikrokirjallisuutta suurista asioista, punoo hienovaraista jännitystä näennäisistä itsestäänselvyyksistä ja antaa puheenvuoron ihmisille, joista emme edes tienneet olevamme kiinnostuneita.

Pihkasta sanottua:

”Pihka on hurja, repivä ja syvästi inhimillinen romaani, jota lukee itku kurkussa.” - Helsingin Sanomat

”Pihka on aivan pökerryttävän hieno. Surullinen, raju, liikuttava, kaunis ja outo tarina rakkaudesta ja uskollisuudesta, ihmisen yrityksestä elää ja hengittää ja selviytyä.” - Helmi Kekkonen

Teste 30 Stunden gratis

  • Heute lesen und hören
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen

Mach aus jedem Moment ein Abenteuer

  • Tausende Geschichten immer griffbereit in deiner Hosentasche
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Lächelnde Frau, die aus einem Zugfenster schaut, Kopfhörer trägt und ihr Telefon hält

Starten Sie noch heute mit diesem Buch für € 0

  • Hol dir während der Testphase vollen Zugriff auf alle Bücher in der App
  • Keine Verpflichtungen, jederzeit kündbar
Jetzt kostenlos testen
Mehr als 52 000 Menschen haben Nextory im App Store und auf Google Play 5 Sterne gegeben.


Verwandte Kategorien