3.5(2)

Suomalaisia sananlaskuja

"Suomalaisia sananlaskuja" sisältää Elias Lönnrotin keräämiä sananlaskuja. Lönnrot julkaisi sananlaskut alun perin "Mehiläinen"-nimisessä aikakauslehdessä. Ylioppilas Eero Jääskö kokosi Lönnrotin sananlaskut ja niiden selitykset kansien väliin. "Suomalaisia sananlaskuja" julkaistiin vuonna 1892.

Teos on kiinnostavaa luettavaa myös tämän päivän suomalaiselle, sillä monet vanhoista sananlaskuista kuuluvat myös nykykieleen.

"Ei luulo ole tiedon vertainen."

"Auta miestä mäessä, nosta lasta kynnyksessä."

"Parempi laiha sovinto, kuin lihavakin voitto."

Elias Lönnrot (1802–1884) oli lääkäri ja kielentutkija, joka kokosi Suomen kansalliseepoksen "Kalevalan". Hän julkaisi "Kalevalan" lisäksi huiman määrän suomalaisia kansanlauluja ja sananlaskuja. Lönnrot teki ensimmäisen runonkeruumatkansa vuonna 1828 Hämeeseen, Savoon, Pohjois-Karjalaan ja Valamoon. Matkan aikana hän keräsi yli 6000 säettä suomalaisilta runonlaulajilta. Myöhemmin Lönnrot teki matkoja muun muassa Vienan Karjalaan. Lönnrot oli mukana perustamassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa vuonna 1831.

Commencez ce livre dès aujourd’hui pour 0 €

  • Accédez à tous les livres de l'app pendant la période d'essai
  • Sans engagement, annulez à tout moment
Essayer gratuitement
Plus de 52 000 personnes ont noté Nextory 5 étoiles sur l'App Store et Google Play.