Tietoa kirjasta

Torinon kirkkojen varjoissa ja usvaisilla kujilla väijyy tuntematon uhka.

Arianna de Bellis saa toimeksiannon Torinossa asuvalta sukulaiseltaan, jonka tytär on liittynyt outoon lahkoon ja saattaa olla vaarassa. Samaan aikaan Torinon tuomiokirkon edustalta löytyy jesuiittapappi, jonka pää on katkaistu miekalla.

Kaksi pappia on jo kuollut hämärissä olosuhteissa, ja kaikki viittaa sarjamurhaajaan. Surmat huolestuttavat Vatikaania, joka lähettää rikostutkimuksiin mukaan Ariannan pappisveljen Areksen. Alkaa kilpajuoksu aikaa ja murhaajaa vastaan. Tutkimusten edetessä lahkon menneisyydestä paljastuu huolestuttavia asioita, jotka saattavat kytkeytyä murhiin. Arianna joutuu myös punnitsemaan el Lobon varoitusta siitä, että hän ja hänen syntymätön lapsensa olisivat hengenvaarassa.

Tuomitut on Arianna de Bellis -sarjan neljäs osa, jonka tapahtumapaikkana on Alppien kehystämä, esoteerisista mysteereistään tunnettu Torino.

Teos on ilmestynyt alun perin 2015.

Vera Vala on kirjailija ja psykologi, joka muutti takaisin Suomeen lähes 30 Italiassa vietetyn vuoden jälkeen. Vera tekee päivittäin mindfulness-meditaatiota ja rakastaa ruoanlaittoa, shakkia ja sukellusta.

Aloita kirja saman tien hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.

  1. 3.9
    #1

    Persikankukkien aikaan

    Vera Vala

  2. 3.6

    24 yötä jouluun : Huippudekkaristien jännitystarinoita

    Marja Aarnipuro, Markus Ahonen, Elina Backman, Tapani Bagge, Patricia G. Bertényi, Jari Järvelä, Lauri Kemppainen, Joona Keskitalo, JP Koskinen, Saija Kuusela, Matti Laine, Leena Lehtolainen, Tuire Malmstedt, Max Manner, Kale Puonti, Liina Putkonen, Matti Remes, Markku Ropponen, Christian Rönnbacka, Miina Supinen, Pauliina Susi, Arttu Tuominen, Vera Vala, Heikki Valkama

  3. 3.6

    Toiset 20 yötöntä yötä

    Elina Backman, Tapani Bagge, Patricia G. Bertényi, Anna Harju, Virpi Hämeen-Anttila, Joona Keskitalo, Juha-Pekka Koskinen, Eevi Kuokkanen, Saija Kuusela, Leena Lehtolainen, Jussi Marttila, Tuomas Niskakangas, Anu Ojala, Matti Remes, Markku Ropponen, Pauliina Susi, Terhi Tarkiainen, Arttu Tuominen, Vera Vala, Heikki Valkama

  4. 4.3
    #4

    Loppupeli

    Vera Vala

  5. 3.8

    Toiset 24 yötä jouluun

    Laura Andersson, Tapani Bagge, Virpi Hämeen-Anttila, Anne Ilves, Helena Immonen, Seppo Jokinen, Marko Kilpi, JP Koskinen, Saija Kuusela, Silja-Elisa Laitonen, Leena Lehtolainen, Eeva Louko, Tuire Malmstedt, Anu Patrakka, Tiina Raevaara, Matti Remes, Markku Ropponen, Satu Rämö, Miina Supinen, Anniina Tarasova, Terhi Tarkiainen, Arttu Tuominen, Vera Vala, Heikki Valkama

  6. 3.9
    #1

    Italialainen peli

    Vera Vala

  7. 1. syysk.
    4.0

    Aprikoosiyöt

    Vera Vala

  8. 1. syysk.
    4.0

    Aprikoosiyöt

    Vera Vala

  9. 1. syysk.
    3.6
    #1

    Kuolema sypressin varjossa

    Vera Vala

  10. 1. syysk.
    3.8
    #2

    Kosto ikuisessa kaupungissa

    Vera Vala

  11. 4.1

    Pimeyden paratiisi

    Vera Vala

  12. 1. syysk.
    4.0
    #5

    Milanon nukkemestari

    Vera Vala


3.9

124 arvosanaa

Lea

28.6.2026

Kirjasarja jatkui jännittävänä. Kirja pitää otteessaan ja ratkaisu on yllättävä. Äänikirja toimii hyvän lukijan ansiosta.

Seija

26.8.2021

Kiitos

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus