Juuresta Lahtien : Esihistoriallinen Yhteys Scandinavian Talonpoikaiskulttuuriin

Kun Nakkulan perintötilan historian esilletuonti työ aloitettiin olisi voinut toivoa alueen kiinnostusta kun kyseessä oli harvinainen ja unohdettu tyhjä kohta historiallisessa talonpoikaiskulttuurissa Scandinavian Lapissa minkä historiallinen tausta liittyy Loheen. Kysymyksessä oli esihistoriallisen ajan perintötila ja sen alkuperäisen kotitontin tilanne kulttuurihistoriallisesti merkittävällä Suomen pisimmän joen Kemijoen rannalla. Kemijoki oli Euroopan tunnetuin lohijoki mikä on historiallisesti merkittavää huomioon.

Kirjassa esitetylle talonpoikaiskulttuuri historialle kokonaisuutena oli eduksi kun ulkomailla pysyvästi asuva kirjoittaja oli kasvanut paikalla, aikaisessa vaiheessa ymmärtänyt alueellisen kiinnostus puutteen kulttuurihistoriaan ja valtion toimien tukemana alaspainetusta Kemijokivarren perintöhistoriasta. Kirjan toisen painoksen jälkeen aloitettujen tutkinta toimien tuloksena ja kärsivällisyydellä tarinan Suomessa yllättävin kokonaisuus aiheesta muodostui. Tämä kirjan viimeinen pianos muutoksineen ja lisäyksineen sisältää myös tarkastelun historiallisen talonpoikaskulttuurin säilyttämiseen vaikuttavista tekijöistä joitten vaikutuksesta kansalaisten tietoisuus muodostuu vaikuttaen kiinnostukseen.

Commencez ce livre dès aujourd’hui pour 0 €

  • Accédez à tous les livres de l'app pendant la période d'essai
  • Sans engagement, annulez à tout moment
Essayer gratuitement
Plus de 52 000 personnes ont noté Nextory 5 étoiles sur l'App Store et Google Play.


Catégories associées