3.0(34)
LUST

Apumies – eroottinen novelli

Henry on töissä asentajana öljynporauslautalla Pohjanmerellä. Hän tekee vuorotöitä 12 tuntia joka päivä kahden viikon ajan, minkä jälkeen hän lähtee mantereelle viettämään lomaa ja viihtymään ystävien ja poikamiestyökavereiden kanssa. Yöt hän jakaa naisten kanssa, ja silloin vartalon, sanojen ja tunteiden kieli saavat jyllätä. Aamun sarastaessa he hyvästelevät toisensa. Henryn elämänohje on yksinkertainen: yksi yö, yksi nainen. Vain kerran hän tekee poikkeuksen. Naisen nimi on Clara.

Novelli on julkaistu yhteistyössä ruotsalaisen elokuvatuottajan Erika Lustin kanssa. Hänen tavoitteenaan on kuvata ihmisen luonnetta ja moninaisuutta kertomuksilla intohimosta, läheisyydestä, rakkaudesta ja halusta yhdistämällä vahvoja tarinoita ja eroottisia hupailuja.

Marianne Sophia Wise on kirjoittanut lukuisia eroottisia novelleja, kuten Merenneito, 360 asteen valokuva ja Apumies.

Om den här boken

Kom igång med den här boken idag för 0 kr

  • Få full tillgång till alla böcker i appen under provperioden
  • Ingen bindningstid, avsluta när du vill
Prova gratis nu
Mer än 52 000 personer har gett Nextory 5 stjärnor i App Store och på Google Play.

  1. Vissa omslag visas bara när man är inloggad
    3.4

    Siepattu ja muita eroottisia novelleja Erika Lustilta

    Anita Bang, Linda G., Andrea Hansen, Lea Lind, Olrik, Cecilie Rosdahl, Sarah Skov, Reiner Larsen Wiese, Marianne Sophia Wise

  2. Vissa omslag visas bara när man är inloggad
    2.4

    Handyman - Sexy erotica

    Marianne Sophia Wise

  3. Vissa omslag visas bara när man är inloggad
    2.7

    Handyman - en erotisk novell

    Marianne Sophia Wise

  4. Vissa omslag visas bara när man är inloggad

    La serie dello Zodiaco: 10 racconti erotici per la Bilancia

    Nina Alvén, Malva B., Malin Edholm, Julie Jones, Sara Agnès L, Vanessa Salt, Saga Stigsdotter, Marianne Sophia Wise

  5. Vissa omslag visas bara när man är inloggad

    Birthday Surprise - 18 Sexy Erotic Stories from Erika Lust

    Linda G., Andrea Hansen, Lea Lind, Erika Lust, Beatrice Nielsen, Marguerite Nousville, Olrik, Cecilie Rosdahl, Sarah Skov, Reiner Larsen Wiese, Marianne Sophia Wise

  6. Vissa omslag visas bara när man är inloggad
    2.8

    Voimapariskunta – 15 seksikästä tarinaa Erika Lustilta

    Anita Bang, Linda G., Lea Lind, Beatrice Nielsen, Marguerite Nousville, Olrik, Sarah Skov, Marianne Sophia Wise

  7. Vissa omslag visas bara när man är inloggad
    2.8

    Voimapariskunta – 15 seksikästä tarinaa Erika Lustilta

    Anita Bang, Linda G., Lea Lind, Beatrice Nielsen, Marguerite Nousville, Olrik Olrik, Sarah Skov, Marianne Sophia Wise

  8. Vissa omslag visas bara när man är inloggad
    3.4

    Siepattu ja muita eroottisia novelleja Erika Lustilta

    Anita Bang, Linda G., Andrea Hansen, Lea Lind, Olrik Olrik, Cecilie Rosdahl, Sarah Skov, Reiner Larsen Wiese, Marianne Sophia Wise

  9. Vissa omslag visas bara när man är inloggad

    L’escort maschio - 3 brevi racconti erotici in collaborazione con Erika Lust

    Linda G., Reiner Larsen Wiese, Marianne Sophia Wise

  10. Vissa omslag visas bara när man är inloggad
    3.2

    Erotic Valentine's Day - 6 eroottista novellia

    Marianne Sophia Wise, Olrik Olrik, Linda G., Anita Bang, Lea Lind

  11. Vissa omslag visas bara när man är inloggad
    3.2

    Erotic Valentine's Day - 6 eroottista novellia

    Anita Bang, Linda G., Lea Lind, Olrik, Marianne Sophia Wise

  12. Vissa omslag visas bara när man är inloggad
    3.5

    Manitas - Literatura erótica

    Marianne Sophia Wise

Relaterade kategorier