Edgar Rice Burroughsin Ikuinen rakastaja on seikkailuromaani, jossa esihistoriallinen menneisyys, romanttinen juoni ja varhaisen fantasiakirjallisuuden mielikuvitus kietoutuvat yhteen. Teos rakentuu Burroughsille ominaiselle korkeajännitteiselle juonelle: alkuihmisen maailmaa kuvataan yhtä aikaa primitiivisenä, vaarallisena ja myyttisesti ylevänä, samalla kun kertomus korostaa rakkauden pysyvyyttä yli aikakausien. Tyyli on nopearytminen, visuaalinen ja episodimainen, ja se heijastaa 1900-luvun alun populaarikirjallisuuden traditiota, jossa tieteelliset spekulaatiot, evolutionistiset käsitykset ja romanttinen eskapismi yhdistyivät viihteelliseksi kokonaisuudeksi. Burroughs (1875–1950) tunnetaan erityisesti Tarzan- ja Mars-sarjoistaan, mutta hänen tuotantonsa laajuus osoittaa syvää kiinnostusta sekä alkukantaisiin ympäristöihin että vaihtoehtoisiin maailmoihin. Hänen kokemuksensa amerikkalaisen massakulttuurin, aikakauslehtijulkaisujen ja seikkailufiktion parissa selittävät, miksi hän kirjoitti teoksia, joissa toiminta, selviytyminen ja idealisoitu rakkaus hallitsevat. Ikuisessa rakastajassa näkyy myös hänen aikansa kiinnostus esihistoriaan, rotuoppeihin ja luonnonvalinnan ajatuksiin, joskin nyky-lukija havaitsee niissä myös aikakauden ideologiset rajoitukset. Suosittelen kirjaa lukijalle, joka haluaa ymmärtää varhaisen fantasiaseikkailun kehitystä eikä pelkää teoksen historiallista etäisyyttä. Se tarjoaa kiinnostavan yhdistelmän kirjallisuushistoriallista arvoa ja vauhdikasta kerrontaa. Erityisen antoisa se on niille, joita kiinnostavat Burroughsin tuotannon vähemmän tunnetut, mutta temaattisesti keskeiset romaanit.
