V- ja W-tyylillä K4

Veemiehillä on asiaa

V- ja W-tyylillä -sarjassa Juha Vuorinen ja André Wickström analysoivat maailmanmenoa omintakeisella tavallaan.

Neljännellä kaudella stand upin suurmestari André Wickström kertoo kokemuksiaan väkivaltaisista naisista ja kertomakirjallisuuden Ridge Forrester Juha Vuorinen uppoaa syvälle kaikille rakkaaseen aiheeseen nimeltä vittu.

Kauden muita aiheita olivat mm. keski-ikä, tatuoinnit, vessapaperi, murhat, erikoiset kohtaamiset, julkisuuden hyvät ja huonot puolet, suomenruotsalaiset, fanittaminen, 80-luku, vauva.fi, lasten kirjallisuus, kuolemansynnit, reality, ensitreffit, kaupungit, viihteen kulutus, äijämeininki, nuoret ennen ja nyt, rutiinit, känisijät ja valkoiset valheet.

André Wickström (s. 1976) on viihdemaailman sarkastisen huumorin konkari, joka tuli suomalaisille tutuksi erityisesti W-tyyli-viihdeohjelmasta (2003–2005). Television lisäksi Wickström on esiintynyt niin komedialavoilla kuin elokuvissakin.

Juha Vuorinen (s. 1967) on kirjailijan uran lisäksi ehtinyt tehdä töitä radio- ja televisiotoimittajana, ohjaajana, käsikirjoittajana ja tuottajana. Vuorisen groteskia huumoria voi kuunnella kymmenissä äänikirjoissa ja esimerkiksi Kaunokirjallisuuden karvakuonoissa ja Karkeakirjallisuuden kuulapäissä.

Kom igång med den här boken idag för 0 kr

  • Få full tillgång till alla böcker i appen under provperioden
  • Ingen bindningstid, avsluta när du vill
Prova gratis nu
Mer än 52 000 personer har gett Nextory 5 stjärnor i App Store och på Google Play.