4.0(28)

Atlantic Unicorn

Hurja ja todentuntuinen seikkailu Etelä-Atlantin avomerellä.

Öljynporauslautan huoltoaluksen kapteeni saa sairauskohtauksen, alus riistäytyy hallinnasta ja törmää vauhdilla porauslautan jalkaan. Samalla kaapeliletkun varassa ollut pienoissukellusvene joutuu oman onnensa nojaan. Kun lautalla vielä syttyy tulipalo, on evakuointi aloitettava välittömästi. Kuinka piinkovien ammattilaisten käy taistelussa aikaa vastaan?

Moniin todellisiin, kirjailijan itse kokemiin tapahtumiin perustuva tiivistunnelmainen romaani kuvaa vaarallista työtä ääriolosuhteissa, niin veden pinnalla kuin sen allakin. Öljy-yhtiöiden tulosvaatimukset heijastuvat työturvallisuuteen, mutta asiansa osaavat merenkulkijat tekevät parhaansa tilanteessa kuin tilanteessa.

Juha Lehtonen (1956–2012) oli kirjailija sekä merikapteeni. Lehtonen toimi uransa alkuvaiheilla Kalifornian yliopiston aluksella merentutkimuksen parissa sekä vedenalaistehtävissä. Palattuaan Suomeen hän toimi muun muassa sukellusveneiden valmistuksen parissa ja myöhemmin päällikkönä Itämerellä sekä eri öljykenttien erikoisaluksilla ympäri maailmaa. Kokenut merikapteeni kirjoitti kiehtovasta työstään useita artikkeleita sekä kirjoja.

À propos de ce livre

Commencez ce livre dès aujourd'hui pour 0 €

  • Accédez à tous les livres de l'app pendant la période d'essai
  • Sans engagement, annulez à tout moment
Essayer gratuitement
Plus de 52 000 personnes ont noté Nextory 5 étoiles sur l'App Store et Google Play.