4.4(1957)

Rakas katastrofini

Miten pitää lastensa isä elossa, jos hän ei halua itse elää?

Koskettava taistelutarina elämästä mielenterveysongelmista kärsivän itsetuhoisen puolison rinnalla ja mahdottomalta tuntuvasta pyrkimyksestä saada elää tavallista elämää.

Naimisiin mennessään Mirkka Torikka oli onnellinen saatuaan tiilitalon, lapsia, koiran ja kesämökin. Muutaman vuoden kuluttua hääkelloista puoliso Aki alkoi saada itsetuhoisia ajatuksia. Mirkan tehtäväksi jäi pitää lapsiperheen arki kasassa ja lastensa isä hengissä. Se vaati jatkuvaa ylivireystilaa, nukkumista eteisen lattialla ovikellona sekä välillä epätoivoista taistelua hoidon saamiseksi. Vielä kun kodista paljastui vakava kosteusongelma, kaikki tämä piti tehdä mittavan homeremontin keskellä. Kun Aki lopulta onnistui kuolemaan, Mirkka päätti, ettei koko perheen elämä voi loppua siihen eikä hänen ongelmistaan tarvitse puhua kuiskaten. Kirja nostaa esiin yhteiskuntamme tabuja mielensairauksista itsemurhaan ja homeongelmista talousahdinkoon ja kertoo rohkealla ja inhimillisellä tavalla asioista, joihin liittyy usein häpeää, vihaa ja syyllisyyttä.

Mirkka Torikka on toimittaja ja päihdekasvatustyön asiantuntija. Torikka tunnetaan myös blogistina ja sosiaalisen median sisällöntuottajana.

À propos de ce livre

Commencez ce livre dès aujourd'hui pour 0 €

  • Accédez à tous les livres de l'app pendant la période d'essai
  • Sans engagement, annulez à tout moment
Essayer gratuitement
Plus de 52 000 personnes ont noté Nextory 5 étoiles sur l'App Store et Google Play.