Tänne minäkin kuolen

Ambulanssihoitajan uran kummallisimmat keikat.

”Istun kuskin penkille, käynnistän ambulanssin ja kättelen työtoveriani. - Noni, nimi on tosiaan Kari, nyt kun ehditään kunnolla esittäytymään. Tiedätkö muuten mitä? Varaudu siihen, että kunnanjohtaja saattaa soitella huomenna hemmetin vihaisena. Tilasin juuri paloittelumurhaajille valtion kustantaman taksikyydin ambulanssihelikopterilla - kapakkaan.”

Ensihoitaja Kari Hautamäki päätti jättää suurkaupungin taakseen ja lähteä pohjoiseen, Ruotsin Lappiin ja Norjaan Jäämeren rannalle. Tukholman jengisotien uhrien ja narkomaanien sijaan Hautamäen ambulanssin kyydissä on nyt persoonallisia pohjoisen asukkaita. Hautamäki saa myös huomata, että elämän pimeä puoli ja henkirikokset eivät ole tuntemattomia tunturien ja vuonojen ihmemaassakaan.

Hammerfestin meininki innosti Hautamäen kirjoittamaan 20-vuotisen uransa erikoisimmista keikoistarehellisen elämänmakuisesti unohtamatta tilanteisiin usein kätkeytyvää mustaa huumoria.

Kari Hautamäki on toiminut yli 20 vuotta ensihoitajana Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Hän on aiemmin kirjoittanut lukijoiden ja kuuntelijoiden rakastamat teokset Et sinä (vielä) kuole (2021) ja Nyt sinä kuolet (2023), joita on myyty yhteensä yli 120 000 kappaletta. Hautamäen kirjojen pohjalta kuvataan paraikaa kansainvälistä TV-sarjaa.