Sulo-Weikko Pekkolan Ylistetty etelä rakentuu matkakuvauksen, kulttuurisen esseen ja yhteiskunnallisen havainnoinnin rajapintaan. Teos tarkastelee "etelää" samanaikaisesti maantieteellisenä suuntana, mielikuvien vyöhykkeenä ja historiallisesti tuotettuna toiseuden tilana. Kielellisesti teos nojaa havainnolliseen, paikoin aforistiseen proosaan, jossa yksityiskohtainen ympäristönkuvaus yhdistyy reflektiiviseen, ajoittain ironiseen ääneen. Kirjallinen konteksti kiinnittyy suomalaiseen matkakirjallisuuteen ja moderniin esseistiikkaan, mutta teos keskustelee myös laajemmin pohjoisen ja etelän kulttuuristen vastakkainasettelujen kanssa. Pekkola näyttäytyy kirjoittajana, jota ohjaavat laaja sivistystausta, yhteiskunnallinen tarkkaavaisuus ja kiinnostus siihen, miten paikat muuttuvat kertomuksiksi. Hänen mahdollinen kokemuksensa matkustamisesta, kulttuurien vertailevasta tarkastelusta ja suomalaisen identiteetin historiallisista kerrostumista selittää teoksen analyyttistä otetta. Ylistetty etelä vaikuttaa syntyneen tarpeesta purkaa etelään liitettyä ihailua ja problematisoida sen poliittisia, esteettisiä ja psykologisia ulottuvuuksia. Kirjaa voi lämpimästi suositella lukijalle, joka arvostaa esseististä täsmällisyyttä ja moniulotteista kulttuurianalyysia. Se tarjoaa nautittavaa luettavaa sekä matkakirjallisuuden ystäville että niille, joita kiinnostavat mielikuvien maantiede, identiteetti ja tilan symbolinen järjestys. Teoksen arvo on sen kyvyssä yhdistää henkilökohtainen havainto laajaan kulttuuriseen tulkintaan.
