5.0(1)

Etelän poika

Maailman ensimmäinen ja ainoa post-apokalyptinen itäsuomalainen nahkahomofantasiaromaani!

Uus-Ruskeesuon asutuskeskuksessa tiedetään, että muurien ulkopuolella on vain väkivaltaa, tauteja ja jätettä. Siellä eivät asu muut kuin idän korvenmiehet, jotka pukeutuvat eläinten nahkoihin ja juovat hermomyrkkyä – ja tekevät lapsiakin keskenään.

Erään pojan sopeutumattomuus saa selityksen, kun joukko korvenmiehiä saapuu etelään ja yksi heistä ilmoittaa olevansa hänen toinen isänsä. Vesireittien takana pojalle aukeaa uusi maailma. Hänen on opeteltava käyttämään nyrkkejään ja ampumaan varsijousella sekä mieluiten löydettävä itselleen hyvä aviomies. Mutta onko mahdollista kerrankin kuunnella omia halujaan, kun korvenmiessukujen välillä häämöttää sota idän järvien herruudesta?

Etelän poika on vauhdikas, romanttinen, mustalla huumorilla terästetty seikkailutarina. Karskien korvenmiesten mielenmaisemassa soi myös haikeita säveliä.

Artemis Kelosaari on kirjailija ja toimittaja, jonka esikoisromaani Omenatarha (2017) herätti huomiota rohkealla homoeroottisuudellaan. Hänet tunnetaan myös poleemisista esseistään ja pimeää historiaa käsittelevistä tietokirjoistaan. Tampereen Hervannassa asuvan Kelosaaren sukujuuret ovat syvällä Itä-Suomen maaperässä.

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.

  1. 2.5
    Osa kansista näkyy vain sisäänkirjautuneena

    Kiima : eroottisia tarinoita

    Magdalena Hai, Tuisku Havusalo, Juha Jyrkäs, Artemis Kelosaari, O.E. Lönnberg, J. S. Meresmaa, Hanna Morre, Anni Kuu Nupponen, Solina Riekkola

  2. 3.9
    #6

    Aaveiden Tampere : Kummitustarinoita Tammerkosken rannoilta

    Rimma Erkko, Artemis Kelosaari

  3. 4.2

    Sydänten salonki : Queer-romanttisia tarinoita

    Maria Carole, Magdalena Hai, J. S. Meresmaa, Anni Kuu Nupponen, M.A. Tyrskyluoto, Artemis Kelosaari, Satu Piispa-Hakala, Jenny Kangasvuo, Edith Arkko

  4. 3.9

    Kannibaalikirja - kirjoituksia ihmissyönnin historiasta

    Artemis Kelosaari

  5. 4.0

    Naamiot

    Katri Alatalo, Anne Leinonen, Mia Myllymäki, Artemis Kelosaari, Janos Honkonen, Heikki Nevala, Maija Haavisto, Tarja Sipiläinen, M.A. Tyrskyluoto, Taru Kumara-Moisio

  6. 4.0

    Varjoisilta kujilta

    Maija Haavisto, Janos Honkonen, Jussi Katajala, Artemis Kelosaari, Anu Korpinen, Eero Korpinen, Taru Kumara-Moisio, J. S. Meresmaa, Anni Nupponen, Mikko Rauhala, Timo Saarto, Tarja Sipiläinen

  7. 3.9

    Aaveiden Turku : Kummitustarinoita Suomen vanhimmasta kaupungista

    Artemis Kelosaari

  8. 3.5

    Sirkus synkkä

    Maija Haavisto, Heikki Nevala, Hanna Morre, Mikko Rauhala, Artemis Kelosaari, Anni Nupponen, Teresa Myllymäki, Mia Myllymäki, Saara Henriksson, Magdalena Hai, Anne Leinonen, M.A. Tyrskyluoto, J. S. Meresmaa

  9. 4.0

    Murtumia maisemassa : Urbaanin löytöretkeilyn antologia

    Katri Alatalo, Janos Honkonen, Artemis Kelosaari, J. S. Meresmaa, Hanna Morre, Mia Myllymäki, Anni Nupponen, Marisha Rasi-Koskinen, Tarja Sipiläinen, M.A. Tyrskyluoto

  10. 3.0

    Never Stop : Finnish Science Fiction and Fantasy Stories

    Katri Alatalo, Maria Carole, Maija Haavisto, Magdalena Hai, Markus Harju, Saara Henriksson, Janos Honkonen, Jussi Katajala, Artemis Kelosaari, Anu Korpinen, Anne Leinonen, J. S. Meresmaa, Anni Nupponen, Mikko Rauhala, M.A. Tyrskyluoto

  11. 3.5

    Andarnas Åbo : Spökhistorier från Finlands äldsta stad

    Artemis Kelosaari