Millainen on perussuomalaisen poliitikon ajattelu ja persoona imagon takana?
Kirja paljastaa Jussi Halla-ahon todellisen maailmankuvan ja määrätietoisen pyrkimyksen valtaan sekä kuinka taitavasti hän on onnistunut muokkaamaan muiden käsityksiä itsestään.
Epävirallinen elämäkerta kertoo, millainen lapsi Jussi Halla-aho oli sukulaistensa silmin, hänen vanhemmistaan, kouluajoista ja yliopistosta sekä minkälainen mies hänestä tuli isänä ja aviomiehenä.
Kulttuurisuvun vesan akateeminen ura tyssäsi mielipidekirjoituksiin, mutta ne myös nostivat Halla-ahon aina puolueen puheenjohtajaksi saakka. Miten taitava sanankäyttäjä nousi politiikan huipulle?
”Vanhan sanonnan mukaan, kun ihminen ruoditaan perusteellisesti, 'käydään läpi suvut ja synnit'. Sanonta sopii Nurmen kirjaan Halla-ahosta: yhtään kiveä ei jätetä kääntämättä.” – Helsingin Sanomat
”Lauri Nurmen kirjoittama auktorisoimaton elämäkerta Jussi Halla-ahosta on laadukas ja perusteellinen teos. Se piirtää selvän kuvan Perussuomalaisten puheenjohtajan maailmankatsomuksesta.” – Kulttuuritoimitus
”Suurimman oppositiopuolueen puheenjohtaja osoittautuu epävirallisen elämäkerran perusteella luultuakin pelottavammaksi.” – Kansan Uutiset
Lauri Nurmi on tietokirjailija ja politiikan toimittaja Iltalehdessä. Hän sai 2017 Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon. Hän on kirjoittanut lukuisia arvostettuja tietokirjoja Suomen politiikasta, kuten Perussuomalaisten hajoamisen historia (2017), Suomen salattu tie Natoon (2023) ja Sanna Marin (2024).



















Nalle
27.2.2026
Hyvin koostettu kirja. Ei glorifioi, mutta ei myöskään sorru pelkästään kritisoimaan.
Atte
4.2.2026
Hyvin kirjoitettu ja taustoitettu elämäkerta Halla-ahosta, joka myös haastaa perustellusti ja lähteisiin vedoten tämän ajattelua ja toimintaa. Näin poliitikon elämäkerturin tuleekin tehdä, vaikka joillekin se on kommenttien perusteella vaikeaa hahmottaa. Olennaista on se, että kritiikki perustuu lähteisiin (esim. Halla-ahon omat puheet, muut haastattelut jne.), ei kirjoittajan omiin mielipiteisiin.
Ville
15.10.2025
Päätin kuunnella tämän kyseisen teoksen Jussin oikean elämänkerran jälkeen ja oli kyllä tuskaista kuunneltavaa kaiken ristiriitaisuuden ja näkemyserojen tiimoilta. Ei jatkoon.
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus