Tamperelainen Kaseva tunnetaan herkistä melodioistaan ja kauniista laulustemmoistaan. Yhtyettä on kutsuttu Suomen Beatlesiksi, mutta sen soundiin tiivistyy myös jotain täysin omaa. Kuka muu olisi voinut levyttää esimerkiksi kappaleet: Mari, Syksy, Tyhjää, Pena tai Kun maailma elää? Bändi ei ole koskaan ollut muodikas, mutta sen musiikki on kestänyt aikaa.Kasevan taipaleelle on mahtunut niin intoa kuin turhautumistakin. Yhtyeen lauluntekijät Mikko Jokela ja Asko Raivio olivat ystäviä ja työtovereita, mutta yhteistyö ei ollut kitkatonta. Kumpikin säveltäjä kuuli täydellisyyden mielessään eikä halunnut tyytyä vähempään.Kaseva - Jykeen kiven lämpö kertoo omaehtoisesta ja tinkimättömästä yhtyeestä, jonka tuotanto on kuin kätketty aarre. Sellainen, jonka ääreen jokainen löytää omaa reittiään. Kirjassa kuvataan tamperelaisen rock-kulttuurin kehitys 1960-luvulta 1980-luvulle, 2000-luvun nostalgia-aalto ja Kasevan uusi tuleminen sellaisina kuin yhtye, läheiset ja aikalaiset sen muistavat. Rosoineen ja lämpöineen.
Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€
- Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
- Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kirjailija:
Kieli:
suomi
Muoto:
Ile Kallio
Santtu Luoto
bookRaising the Floor
Andy Stern, Lee Kravitz
audiobookAncient Judaism
Max Weber
bookThe Transmission of Electrical Energy without Wires as a Means for Furthering Peace
Nikola Tesla
bookSeasteading : How Floating Nations Will Restore the Environment, Enrich the Poor, Cure the Sick, and Liberate Humanity from Politicians
Joe Quirk
bookBlue Ocean Strategy in Private Banking
Marc Strauß
bookLearn SQLite in 24 Hours
Alex Nordeen
bookOutlive Diet Recipes : Over 60 Delicious and Healthy Recipes To Help You Live 10 Decades Younger in The Outlive Plan
Jesse Smith
bookPianist's Handbook
Matti Carter
bookThe Ultimate Studio One Pro 7 Book : A step-by-step guide to recording, editing, mixing, and mastering professional-quality music
Doruk Somunkiran
bookKitchenWise : Essential Food Science for Home Cooks
Shirley O. Corriher
audiobookbookMika Sundqvist : Suomirockin sekatyömies
Vesa Kontiainen
book














Kari
26.3.2024
Hieno kirja ja ehdottomasti luettava ajatuksella.
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus