Raikkaan feministinen kuvaus taiteilijaelämästä nykypäivän Suomessa
Elina Kilkun Mahdoton elämä jatkaa Alinan tarinaa ja tarjoaa jälleen sysimustaa huumoria, reipasta irrottelua ja taitelijaelämää nykypäivän Suomessa.
Neljääkymmentä ikävuotta lähestyvä teatteriohjaaja ja pian ex-yh-äiti Alina on sovittamassa hääpukua. Kaikki on täydellistä. Hän on muuttanut tulevan miehensä, kuuluisan teatteriohjaajan Matias Raatteentien ja lasten kanssa rintamamiestaloon, jonka huoneissa kukkivat kauniit tapetit ja pihalla on lapsille oma hiekkalaatikko.
Myös Alinan työelämässä paistaa aurinko. Hän on juuri saanut ensi-iltaan kirjoittamansa ja ohjaamansa Mahdoton-näytelmän, ja uusi ohjaustyö on jo odottamassa. Vihdoinkin elämänpalaset loksahtelevat kohdilleen. Sitten Alinan näytelmästä julkaistaan kritiikki Helsingin Sanomissa.
Elina Kilkun Mahdoton elämä jatkaa Alinan tarinaa, joka sai alkunsa romaanissa Täydellinen näytelmä. Kilkku kuvaa puolisoiden välistä kilpailua, kateutta, hylätyksi ja mitätöidyksi tulemisen tunteita. Railakkaasti irrottelevaan tyyliin kerrottu tarina pureutuu jälleen perinteisten työmarkkinoiden ulkopuolella leipänsä ansaitsevien asemaan ja erityisesti naistaiteilijan osaan niin perhe- kuin työelämässä.
Elina Kilkku (s. 1980) on helsinkiläinen teatteriohjaaja ja kirjailija. Hän on työskennellyt ohjaajana mm. Kansallisteatterissa, Teatteri Jurkassa ja Teatteri Takomossa sekä kirjoittanut useita näytelmiä.
Kilkun esikoisromaani Äideistä paskin ilmestyi vuonna 2014. Sen jälkeen häneltä on julkaistu useita teoksia, muun muassa vuonna 2020 nuorten romaani Ihana tyttö, joka herätti puhuttelevalla aiheellaan paljon keskustelua, sekä hulvaton, parisuhteen stereotypioita kellistävä Vaimovallankumous helmikuussa 2021. Lisäksi hän on kirjoittanut työttömästä freelance-taideammattilaisesta ja sinkkuäidistä kertovan Alina-trilogian, jonka päätösosa Jumalainen jälkinäytös julkaistiin elokuussa 2021. Tässä mustan huumorin maustamassa trilogiassa ovat aiemmin ilmestyneet romaanit Täydellinen näytelmä ja Mahdoton elämä.
Satu-Johanna
25.10.2021
Päähenkilön elämän käänteisiin ja etenkin runsaisiin vastoinkäymisiin on toisaalta helppo samaistua, mutta välillä tuntui jo että ei taas. Aiheet on kuitenkin tästä maailmasta ja ajankohtaisia. Itseä häiritsi näin varhaiskasvatuksen ammattilaisena "tarha" sanan käyttö päiväkodin sijaan.
Jane
14.8.2020
Kilkulla on chick lit -genre hyvin hallussa, kirja sai minut nauramaan ääneen monet kerrat!
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus