2.0(1)

Parturin tuolista : tarinoita lööppijulkisuuden takaa

Bror Bäckströmistä ei oikeastaan edes pitänyt tulla parturia, saatikka sellaista, jonka kasvot tulisivat tutuiksi televisiosta ja seurapiiripalstoilta. Mutta sattuma päätti toisin.

Kähertäjäkoulun käytyään Bäckström perusti ensimmäisen liikkeensä Helsingin Punavuoreen 1959. Kun naapuriin polkaistiin pystyyn helsinkiläisen televisiotuotannon pioneeri Tesvisio, alkoi studiolta virrata asiakkaita Bäckströmin tuoliin. Bäckströmin liikkeessä asioivat jotakuinkin kaikki television alkuaikojen tähdet. Ja joutuipa sulavasanaisena kaverina tunnettu parturi monesti itsekin televisiokameroiden eteen. Näin syntyi maine julkkisparturina, jonka tiedossa oli enemmän tarinoita ja juoruja kuin kellään.

Ere Kokkonen, Spede Pasanen, Kari Suomalainen, Lasse Liemola... Bäckströmin asiakaskuntaan kuului jo 60-luvulla koko suomalainen julkkiskaarti, mutta myös tunnetut poliitikot Harri Holkerista Paavo Lipposeen ja näyttelijät Tauno Palosta Esko Salmiseen ovat löytäneet tiensä tunnetun hiusmuotoilijan salonkiin.

Eikä parturimestari itsekään mikään väritön persoona ole. Kun hän otti käyttöön hiusmuotoilijan tittelin ja antoi parturiliikkeelleen nimen Salon Bror Bäckström, oli se vielä oloissamme jotain aivan uutta ja mielenkiintoista. Liikehuoneistoonsa hän pystytti baaritiskin, jonka takaa tarjoiltiin sekä kahvia että alkoholia. Ei siis ihme, että vuosien varrella kertyneiden hauskojen tarinoiden ja anekdoottien määrä on lähes loppumaton.

Kokeile 30 tuntia ilmaiseksi

  • Lue ja kuuntele tänään
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi

Tee jokaisesta hetkestä seikkailu

  • Kuljeta satojatuhansia tarinoita taskussasi
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Hymyilevä nainen katsoo ulos junan ikkunasta, kuulokkeet päässään ja puhelin kädessään

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.